NETTIYHTEYS !!

Olen nyt hostellissani Berliinissä ja viimeinkin pystyn päivittämään blogiani, eli hengissä ollaan edelleen! :)

Lisään kaikki Pärnun jälkeen kirjoittamani tekstit nyt siis yhdellä kertaa.

Kuvia en enää laita tänne, koska bloggerin kuvaominaisuus on todella kömpelo. Laitan kaikki matkan kuvat tästä eteenpäin Flickeriin:

http://www.flickr.com/pyoraretkeni

* * * * *

KOLMAS PÄIVÄ
Lähdettiin Ryanin kanssa camping Konsesta Rigaan päin, heitettiin lanttia mennäännäänkö tsekkaamaan kaupunkia vielä vai suoraan eteenpäin, jälkimmäinen saatiin. Käytiin vielä Hesessä (ja paljon muitakin Suomi-brändejä löytyi samasta paikasta!) hakemasa parit burgerit mukaan... Sain tosin jonottaa siellä ainakin puolituntia, kivan näköiset virolaistytöt tiskin takana varmaan yrittivät parhaansa, mutta asiakkaita oli vain liikaa. Ulkona odottanut Ryan oli jo tulossa katsomaan, onko jotain sattunut, kun pikaruuan ostaminen kestää niin kauan...

Ajaminen tuntui alusta asti paremmalta kuin edellisenä päivänä, tuulikin oli suotuisampi. Peesailtiin taas vuorotellen. Ryan ehdotti, että valitaan rannassa kulkeva pienempi tie, mikä oli ehdottomasti loistovalinta, autojen olemassa olon unohti välillä kokonaan ja suurimman osan ajasta tie oli koko leveydeltään käytössämme, kyseessä oli itse asiassa numero ykkosellä merkitty virallinen pyöräilyreitti. Eteneminen sujui ihan huomaamatta, todellakin "easy riding"!! Nähtävää riitti myös, pikku kyliä ja niiden ihmisiä askareissaan, rantakin löydettiin!

Tultiin Latviaan jo hyvissä ajoin, varmaan joskus kolmen tai neljän maissa, itse en ensin edes huomannut rajaa... Samanlaiset pikkukylät jatkuivat täälläkin, joiden kaikkien nimiä on nyt turha alkaa muistelemaan, mutta meininki välitöntä ja aitoa! Käytiin "supermarketissa", joka vastasi kooltaan tyypillistä suomalaista Siwaa, mutta valikoimaa kyllä riitti, paljon suomalaisiakin tuotteita, kuten Fazerin leipää. Ajeltiin vielä jokunen kymmenen - Riigaan n.70-80km - ja pantiin leiri metsään. Illalla vielä ihmeteltiin mm. mikähän viikonpäivä mahtoikaan olla, molemmat arveltiin, että täytyi olla perjantai, mutta Ryanin puhelin näytti tiistaita ja omani torstaita, Ryan ei millään meinannut uskoa... Ja verenhimoisia hyttysiä taas helvetisti, ei Offikaan tuntunut purevan! Käki kukkui metsässämme koko illan ja yön! :)

NELJÄS PÄIVÄ (RIGA)
Päivä jolloin saavuimme Rigaan oli monnella tapaa mieleenjäävä. Aamulla lähtö leiripaikasta oli pikainen, koska varsinkaan Ryan ei voinut sietää hyttysiä - joita metsässä oli valtavasti - itse suomalaisena olin ehkä enemmän tottunut niihin. Vastatuuli oli puuskittaista ja jalkani tuntuivat raskailta muutenkin, Ryanilla oli tänään enemmän meno päällä, hän vain kuunteli musiikkia Ipodistaan ja painoi menemään! Itse olin nukkunut todella huonosti ja ilma oli hiostavan kuuma, Ryan ehkä sopeutui kuumuuteen paremmin Australialaisena... Edelliset päivät itse pidin enemmän vauhtia, tänään oli toisinpäin.

Matkalla tavattiin kaveri, joka näytti ihan joltain muslimilta parrassaan, kävi kuitenkin ilmi, että hän oli itävaltalainen ja käynyt pyöränsä kanssa vähän maailman joka kolkassa, ollut reissussa vuosia ja nyt menossa kohti Helsinkiä! Hän myös kutsui minut kotiinsa itävallassa, jos olisin siellä ehkä 2-3 viikon päästä tästä...

Vähän ennen Rigaa pysähdyimme pienelle järvelle ja päätimme käydä uimassa, vesi oli yllättävän lämmintä ja näytti erittäin puhtaalta, uiminen todella virkisti! Saavuimme Rigaan hyvissä ajoin, ehkä jo neljän maissa. Ajoimme pitkin pääkatua hullun lailla autojen seassa ja Ryanin mielestä se oli "vitun cool, ihan kun Lontoossa!", joka oli kuulemma aika hullu paikka pyöräilijälle... Ryan oli viettänyt Lontoossa pari viikkoa pyöränsä kanssa, ennen kuin oli lentänyt Ruotsiin ja sieltä ajanut pohjois-Suomen kautta tänne (nyt hän oli matkalla Baltian läpi musiikkifestifaaleille Serbiaan, jonne hänen matkansa päättyisi).

Majoituttiin lähellä keskustaa olevalle leirintäalueelle, jossa oli aika pelottava tyyppi tiskin tiskin takana. Hän puhui meille enimmäkseen saksaa jostain ihmeen syystä, emmekä ymmärtäneet mitään! Kun hänelle puhui englantia, hän vain tuijotti hyvin oudosti ja vastasi jotain käsittämätöntä... Muutenkin tunnelma paikassa oli hieman absurdi, kun samassa yhteydessä oli jonkinlainen "messukeskus" ja pukumiehet käyskentelivät arvokkaan näköisinä asuntovaunujen lomassa, recepcionissa kuului kirkkomusiikki, kun jossain viereisessä tilassa oli menossa jumalanpalvelus...

Illalla lähdimme kaupungille pyörillämme. Ajaminen tuntui aluksi todella oudolta ilman kamoja. Perjaintai-ilta Rigassa ja meno aika sähköistä. Tässä kaupungissä oli mielestäni enemän "oikean" kaupungin tunnetta kun monta kertaa suuremmassa Helsingissä! Riga myös todella näytti eurooppalaiselta kaupungilta - ja varsinkin Ryanin mielestä - myös naiset täällä olivat ihmeellisiä! Muutaman kaljan jälkeen hänelle tosin tuntui kelpaavan vähän kaikki, mikä liikkui... :P

Kunhan viitsi mennä pari korttelia turistien kansoittamasta ydinkeskustasta, hinnat olivat todella kohtuullisia. Maksoin erittäin hyvästä porsaan leikkeestä ja paikallisesta oluesta yhteensä noin 6-7 euroa! Istuessamme terassilla oluella, koko päivän jatkunut hiostavuus viimein purkautui ja taivas repesi, ihmiset terassilla hurrasivat ja taputtivat! Salamat olivat komeita, mutta kaatosade ei tuntunut kovin mukavalta ajatukselta tässä vaatetuksessa... Lähdimme ajamaan kohti leirintäaluetta niin kovaa kuin suinkin pystyimme ja perillä olimme tietysti läpimärkiä.

Nyt lauantai aamupäivällä sää vaikuttaa epävakaalta ja puuskittainen tuuli on kovaa, pilvet taivaalla pahaenteiset. Tiemme Ryanin kanssa erosivat, hän lähti suoraan etelään päin, vaikka oli aluksi suunnitellut jatkavansa ylös rannikolle, vastatuuli sai hänet kuitenkin muuttamaan mielensä. Itselläni vaihtoehtoja ei juuri ollut, sillä minun tulisi olla Klaipedassa viimeistään keskiviikkoaamuna, josta lauttani Saksaan lähtee klo. 14. Aikaa siis on vielä ihan kohtuullisesti...

MATKA KOHTI KLAIPEDAA
Jos saapuminen Rigaan oli reissun tähän asti paras päivä, seuraavat pari päivää olivat lähinnä pelkkää taistelua armotonta tuulta vastaan matkalla Baltian länsirannikolle, lopullisena päämääränä Klaipeda Liettuassa. Tuuli puhalsi varsinkin lauantaina - suoraan vastaisena - sellaisella voimalla, että isomatkin puut taipuivat, pienempiä oli kaatuillut tiellekin. Laajat peltoaukeat eivät tehneet urakkaa yhtään helpommaksi. Koko ajan vain toivoi, että tulisi edes pieni kaistale metsää, jotta hieman helpottaisi, tämä kaikki tuntui pelkästään suorittamiselta... Jos edellisinä päivinä keskinopeus oli ollut ainakin 25, nyt se jäi ehkä alle 15:ta, välillä mentiin kävelyvauhtia, pääasia kuitenkin, että eteni edes vähän. Myös matkanteko yksin tuntui taas vähän oudolta, kun oli jo tottunut seuraan. Toisaalta on mukavaa olla välillä vain omien ajatustensa kanssa eikä tarvitse koko aina kysyä toiselta, jos haluaa vaikka pysähtyä.

Maisemat olivat Rigan jälkeen tasaista ja laakeaa maalaismaisemaa, jota viivasuora tie halkoi. Näkymätkin alkoivat pian todella tympimään, olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka jossain keski-Suomessa! Tienvarret olivat täynnä erilaisia muistomerkkejä sekä hautausmaita ja yksittäisiä hautoja, masentavaa! Onneksi sentään matkalle osui ainakin yksi mukava pikkukylä, muistaakseni nimeltään Kakenieki, jossa oli sympaattinen maalaisravintola/kotileipomo! Jos en ollut tarpeeksi yllättynyt siitä, miten hyvää englantia vanhempi rouva siellä puhui (täällä yleensä vanhemmat ihmiset eivät puhu lainkaan englantia), viimeistään hintataso hämmästytti... Pyysin saada "some real food" ja nainen suositteli laajasta listasta paneroitua pihviä ja perunoita, jonka paikallista nimeä en nyt muista, mutta muistutti Wienerleikettä. Lisäksi pyysin jotakin paikallista olutta. Ruoka ja kylän oman panimon olut yhtensä maksoivat jotain 3 latia, eli noin 5 euroa! Sekä ruoka, että olut olivat myös aivan erinomaisen hyviä, piristi todella muuten ankeaa päivää!!

Sunnuntai-iltana saavuin vähän isompaan pikkukaupunkin sitten Rigan, nimeltään Dobele. Vaikutti aika vauraalta paikalta, kaikkialla siistiä, ihmisiä ei paljon kaduilla näynykyt muualla kuin kaupassa. Päätin jatkaa etelään, kohti Ezereä, aivan Liettuan rajalla. Sääkin alkoi muuttua hieman suotuisammaksi ja ilta-aurinko teki etenemisestä peltojen halki leppoisampaa.

Maanantaina heräsin jälleen kosteasta metsästä rajan tuntumasta. Tuuli vaikutti onneksi viimein suotuisammalta, joskaan myötätuulta ei edelleenkään ollut luvassa. Päätin kuitenkin edetä niin paljon, kuin suinkin mahdollista, hieman kompensoimaan edellisten päivien matelua. Nyt ajaminen alkoikin tuntua siltä kun sen pitikin ja pystyi ajattelemaan muutakin, kuin etenemistä itseään! Liettuan puolella maisemat eivät heti juurikaan eronneet Latviasta, mutta rannikolle päin tultaessa alkoi tulla korkeuseroja ja muutenkin enemmän vaihtelua. E272-tie oli loistavassa kunnossa, joka teki ajamisesta nautinnollista verrattuna edellisten päivien paikoin aika surkeassa kunnossa oleviin pikkuteihin. Silti liikenne ei edelleenkään ollut kovin runsasta.

Täällä päin maalaismaisemaa piristivät myös mm. tuulivoimalat, joita kohosi siellä täällä. Jotenkin aina tuulivoimalan nähdessään tulee sellainen vähän selittämättömän positiinen olo kyseisestä paikasta, vaikkeivat tietysti paikalliset ihmiset ehkä itse olekaan päättäneet voimalan paikasta... Näitähän on kuulemma Suomessakin vastuttettu mm. sen takia, että ne pilaavat maiseman! Mielestäni aivan käsittämätöntä, voimalathan ovat oikein sijoitettuna todella kauniita sekä tekevät maisemasta paljon kiinnostavamman! Maalaismaiseman yllä vihreällä kukkulalla rauhallisesti pyörivä voimala on myös rauhoittava katsella, täydellisestä idyllistä puuttuvat vain puhtaan valkoiset lampaat (tai teletapit!), nyt niityllä näkyy vain lehmiä (katso kuvat)...

Maanantai-iltaa kohden raikas meri-ilma alkoi tuntua ja ilta oli muutenkin oikein kaunis. Olin jo edennyt lähemmäksi 150km päivän aikna, mutta silti suorittamisen tuntua oli paljon vähemmän kuin edellisinä päivinä. Saavuin illalla noin yhdeksän aikaan Palangaan. Täällä olikin taas vähän kaupungin tuntua ja rantabulevardi huvipuistoineen muistutti jostain Kaliforniasta! Lisäksi kaupungistä lähti Klaipedaan metsän siimeksessä rannassa kulkeva EuroVelo10 pyörätie, jota oli nautinnollista ajella ilman tietoakaan autoista! Pidin tästä paikasta heti!

Yövyin kaupungin lähellä sijaitsevalla leirintäalueella, joka oli kaikinpuolin todella alkeellinen, mutta halpa, täällä viipyisin vain yön yli... Nyt minulla oli kokonainen päivä aikaa, ennen kuin laivani Klaipedasta kohti Sassnizia lähtisi, keskiviikkona klo. 14.

Jossain lähempänä Klaipedaa, Giruliaissa, oli uudehko leirintä-alue, jonka ylellisyydet, kuten lämmin suihku ja oikea WC tuntuisivat nyt aika hyviltä, niistä viimeksi Rigassa nauttineena... Lähdin siis etsimään sitä. Matkalle osui paitsi hienoja maisemia rannan pyörätiellä, myös turisteja varten viimeisen päälle laitettu "taikamaa" vehreään metsän siimeksessä, täällä päätin pysähtyä nyt vain syömään, vaikka myös leirintäalue olisi ollut tarjolla. Hinnat olivat selkeästi turisti-tasoa, mutta silti ihan kohtuulliset, Kala-ateria ja olut maksoi n. 7 euroa. Matkalla ostin myös Colan jostakin kioskista. En meinannut löytää kaikkien Latvian ja Viron rahojen seasta tarvittavaa määrää kolikoita ja samalla kun kioskin tyttö (aika hyvän näköinen) tarjoutui auttamaan, tuuli huitaisi kaikki setelit lompakostani ympäriinsä! Niitä sitten kioskin tytön kanssa noukittiin ja lopulta Colastani taisi jokunen lati jäädä puuttumaankin, mutta sain sen anteeksi. :)

Giruliaissa jouduin turvautumaan paikallisten apuun löytääkseni leirintäalueen. Juna-aseman tuntumassa oli pieni kahvila, jossa kysyin ensimmäiseksi eteen osuneelta mieheltä osoitetta kännykässäni. Hän ei tietysti osannut yhtään englantia vaan selitti ja huitoi jotain, jonka jälkeen lähti juoksemaan ulos. Jäin hämmentyneenä seisomaan kioskiin ja huomasin huvittuneena äskeistä episodia seuranneen nuoren tytön istuvan pöydässä. Hän puhui hyvää englantia ja vaikutti muutenkin mukavalta. Tyyppi kuulemma oli käskenyt minun odottaa ja kohta hän kaahasikin pihaan autollaan ja huotoi seuraamaan. Hyppäsin siis siltä seisomalta pyörän selkään ja lähdin seuraamaan häntä! Pian olimmekin oikeassa paikassa! Ovatkohan kaikki ihmiset yhtä aidon ystävällisiä ja avuliaita täällä? Harmi vain, että tuli vähä pikainen lähtö, tuon tytön kanssa olisin voinut jutustella vähän pidempääkin... Eikä siinä kaikki, myöhemmin illalla kun kävin pyörälläni kaupungilla, takaisintulomatkalla tuo sama tyttö kavereineen ajoi minua vastaan, minulla oli kuitenkin niin kova vauhti siinä vaiheessa, että tajusin vasta hetken myöhemmin, että se oli hän ja miksi hän hymyili tuolla tavalla... Olisi voinut edes moikata! :(

Pakko vielä mainita, että jos Ryan hullaantui Rigalaisesta naiskauneudesta - joka ehkä muistutti varsinkin pukeutumisensa osalta venäläistä - itse pidin ehkä enemmän täällä näkemästäni... Tosin odotan vielä aika paljon ainakin Italialta ja Ranskaltan tässä suhteessa! ;)

Keskiviikkona matkani jatkui siis laivalla kohti Saksaa. Saksan laivojen satamaan olikin keskustasta yllätävän pitkä matka ja osa siitä taas hirveään vastatuulen! Kerran ajoin harhaankin, kun näin laivan odottavan satamassa, mutta sinne olikin kierrettävä vielä ainakin 5-10 kilometrin matka toista kautta! Lopulta kuitenkin pääsin laivaan ihan ajallaan - onneksi olin varannut vähän ylimääräistä aikaa. Laivan saksalainen perämies ohjasi minut "lepohuoneeseen" ja tykkäsi siitä, että olin suomalainen. Ikävä kyllä rauha loppui siihen, kun lauma teinejä saapui... Kannella katselin laivan lähtöä kallista olutta (4 euroa) juoden muiden matkustajien kanssa ja koko illan ja yön jouduin seuraamaan teinien kännäystä.

Täällä on nyt joka tapauksessa aikaa kirjoitella viime päivien tapahtumia, näin paljon tuskin tulen enää tämän matkan aikana kirjoittamaan yhdellä kertaa...

Baltiasta mieleen jäi brutaalin tuulen lisäksi ainakin aidosti ystävälliset ihmiset kaikkialla ja erinomainen, sekä edullinen ruoka! Autoilijatkin kaikisssa näissä kolmessa maassa väistivät pyöräilijää reilusti aina kun se oli mahdollista, jotkut tyyttäilivät ja vilkuttivat osoittaakseen kunnioitustaan hitaamalle matkailijalle... :) Nyt myös matkani ainoa todellinen aikatavoite on täytetty - ennen paluuta kotiin - kun ehdin hyvin laivaan. Alusta asti arvelutti hieman laivamatkan varaus etukäteen, mutta toisaalta muuten olisin saattanut jäädä ilman paikkaani laivassa ja silloin reittinikin olisi ollut Rigasta eteenpäin toisenlainen...

SAKSASSA
Laiva saapui torstaiaamuna klo 8.00 Sassniziin. Lämmin ja aurinkoinen aamu, kaunis pikkukaupunki kauniilla paikalla, mutta myös paljon turisteja.

Tämä maa kuitenkin hämmentää heti alusta alkaen... Kaupassa ei voi maksaa Visalla, turisti-infossa, eikä pankissa osata puhua sanaakaan englantia! Joka toisessa autossa liehuu Saksan liput katolla, jalkapallohulluuttako vai muuten vain isänmaallisuutta?

En onnistunut ostamaan ruokaa tästä kaupungista, suuntasin siis Bergeniin toivoen saavani sieltä käteistä... Reitti on hieno ja melkein koko matkan menee pyörätie. Matkan varrella pysähtyessäni katkeaa pyöräni seisontatuki jo toistamiseen matkan aikana! Bergenistä saan viimein euroja ja onnistun ostamaan myös uuden seisontatuen, saa nähdä miten pitkään se kestää... Bergen on aivan museokaupunki, kaikki tiet vanhoja mukulakiviä, keskusta on korkealla mäen päällä, ei todellakaan mikään pyöräilijän kaupunki, vaikka täällä näkyykin saksalaisia pyöräretkeilijöitä joukoittain. Kiinalaisessa ravintolassa, jossa ei ole yhtään asiakasta, minua ei päästetä pöytään istumaan, vaan kehoitetaan ottamaan ruoka mukaan ja painumaan nopeasti tieheni, tai niin ainakin ymmärrän, englantia ei tietenkään puhuta täälläkään (olin juuri vaihtanut puhtaan paidan päälle juuri siksi, että kehtaisin mennä ravintolaan syömään, ilmeisesti ei auttanut).

Seuraavaksi Straldsund, päädyn isolla sillalle, joka johtaa pois saaresta. Ilmeisesti tänne minun ei olisi pitänyt päätyä, koska jotkut autoilijat tyyttäilevät ja tosiaan tämä ei ole suunniteltu pyöräilijöitä varten, piennarta ei juuri ole, tunnen itseni tyhmäksi ja hulluksi, mutta paluuta ei ole, on vain ylitetävä silta ja päästävä pois moottoritieltä, joksi edelliset pikkutiet yhtäkkiä muuttuivat! Mitään vaihtoehtoista reittiä ei ollut tietenkään viitoissa, mutta jälkeenpäin sain tietää vieressä kulkevan vanhan sillan, jossa kulki pyörätie.

Stralsund oli ensimmäinen vähän oikean kaupunkin näköinen täällä. Näen yhden aivan moderniakin arkkitehtuuria edustava rakennuksen, jokin merikeskus rannassa. Haluaisin ostaa rannan kojuista jotakin kalaa syötäväksi, mutten ymmärrä mitään, eikä ole taaskaan euroja ja pankkiautomaatin löytäminen osoittautuu jälleen ylivoimaseksi. Allergiani on täällä jostain syystä erityisen pahana, silmäni ovat melkein muurautuneet umpeen ja olo on aika ikävä. Pakenen kaupunkia takaisin sillan toisella puolella olevalle leirintäalueleella, koska tarvitsen nyt todella suihkua!

Perjantaiaamuna minun on vielä palattava kaupunkiin, koska tarvitsen tiekartan, nyt olen ollut tieviittojen ja isältä puhelimessa saamieni ohjeiden varassa. Turisti-infossa ei tietenkään puhuta englantia, vaikka luulisi täällä käyvän muitakin kun saksalaisia turisteja!?! Saan kuitenkin viimein kartan. Kysymykseen pankkiautomaatista jotain epämääräistä viittomista, mitäköhän virkaa tällaisella infolla jos ei satu puhumaan saksaa?! Automaattia etsiesäni mersumies meinaa ajaa päälleni kolmion takaa, näkee hyvin, mutta ajaa vaan... Näytän keskisormea, seuraavissa valoissa hän kiilaa eteeni ja huutelee jotain mitä en onneksi ymmärrä. Kysyn eräältä vastaantulijalta pankkia ja hän sanoo minun olevan pankin edessä, no olisihan tietysti pitänyt arvata että "kasse" viittaa jotenkin rahaan!

Tänään on ilmeisesti joku Saksan ottelu, koska ihmiset ovat aivan sekaisin, nuoret ja vanhat! Saksan lippuja roikkuu kaikkialla, ihmisillä on kasvomaalauksia, vanhatkin ihmiset soittelevat torviaan autojen ikkunoista, minusta tämä kaikki tuntuu lähinnä vähän pelottavalta. Jos suomalaisten tapa etsiä kollektviista kokemusta ryyppäämällä hämmentää monia ulkomaalaisia, tämä saksalaisten jalkapallohulluus menee kyllä mieletäni ihan samaan kategoriaan!

Tämä kaupunki alkoi jo ahdistaa ja haluan pois, mutta se ei olekaan niin helppoa... Haluamaani suuntaan löydän vain moottoritien, jonne en voi mennä. Vähän vahingossa löydän pienemmän tien, joka menee haluamaani suuntaan. Tie on muuten mukava, mutta piennar taas aika olematon. Autoilijat väistävät hyvin, välillä ovat turhankin varovaisia - jos esimerkiksi vastaan tulee auto, saattaa takana tulija pysähtyä kokonaan ja odottaa, että pääsee väistämään toiselta kaistalta, vaikka vierestänikin samaa kaistaa kyllä mahtuisi aivan hyvin ajamaan!

Ohitan päivän aikana monia pikku kyliä ja kaupunkeja, jotka muistuttavat toisiaan. Hylätyn kaakelitehtaan (?) luona pysähdyn vähän pidemmäksi aikaa kuvaamaan ja tutkimaan paikkoja, vaikuttaa kun täältä olisi lähdetty todella kiireellä. Viereisessä asuin/toimistorakennuksessa on ikkunoissa vielä verhotkin ja hullyillä näkyy mappeja ym. Kuitteja, laskuja ja muuta paperia on joka puolella maassa. Hylättyjä tehtaita näkyy täällä muitakin, alueella ei taida mennä kovin vahvasti, vai onkohan kyse samasta yrityksestä?

Päätän viettää yön vähän Dammenin jälkeen tulevalla leirintäalueella, kyltti tiellä näyttää 3km, mutta taitaa olla lähemmäs 10 pois päätieltä, en olisi tullut jos olisin tiennyt! Palvelu on taas töykeää kun ei puhu saksaa, mutta paikka muuten vaikuttaa asialliselta... Suihkussa en käy, koska se toimisi kolikoilla, vihaan näitä!

Seuraavat pari päivää menevät ajellessa mielessä vain Berliiniin pääseminen mahdollisimman pian. Ilmat ovat epävakaat, sataa ja paistaa, kastun pari kertaa kunnolla yllätyssateen sattuessa. Seurailen pienempiä teitä, liikennettä ei ole paljon, mutta silti tiellä ajaessa pitää olla vähän hereillä, koska piennar on olematon. Kuuntelen matkan aikana ensimmäistä kertaa musiikkia soittimestani ja ajo tuntuu heti helpommalta, vaivun välillä omiin aatoksiini ja unohdan etenemisen. Tie kulkee vehreässä ikimetsässä, peurat hyppivät välillä tien poikki, mutta ovat liian nopeita, että ehtisin kuvata. Tiellä näkyy paljon kuolleita eläimiä. Näen myös sateenkaaren pään. Olen viimeisen yön ennen Berliiniä metsässä luonnonsuojelualueella, tällaisia täydellisiä leiripaikkoja ei varsinkaan täältä päin helposti löydy, pehmeä sammal ja suojaisat vanhat puut. Hämmästyksekseni kuulen kuitenkin vaimeasti jostain kaukaa selkeää basson jytinää ja välillä vähän muutakin, jossain lähistöllä metsäbileet?? Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa minua, rauhallinen sateen ropina saattelee uneen.

Aamulla herään erittäin kosteasta teltasta, Haltin Cavity ei selkeästikään ole tehty hirveän vaativiin oloihin, nyt ei varmaankaan edes satanut kovin rankasti, mutta vettä on tullut läpikin. Nouseminen on tänään erityisen vaikeaa, mutta Berliini mielessäni saan itseni liikkeelle jo ennen kymmentä. Maisemat eivät paljoakaan muutu päivän mittaan - metsää, peltoja ja pieniä kyliä - ihan romanttista kyllä. Tuulivoimaloiden invaasio odotetusti jatkuu täällä. Sunnuntain paluuliikenne on aika runsasta 96-tiellä, onneksi tajuan valita siitä poikkeavan pienemmän 167-tien. Tie on loistavassa kunnossa, kuuten kaikki muutkin tiet täällä, mutta lisäksi erittäin hiljainen ja pyörätietä on runsaasti. Näenkin ensimmäistä kertaa moneen päivään muitakin pyöräilijöitä pyörätien ulkopuolella. Heti tien alussa on Gasthouse, jossa nautin aivan erinomaisen kalafileen ja tietysti oluen, tästä olisi pitänyt ottaa kyllä kuva, sillä annos oli maun lisäksi esteettinen elämys! Kuten ilmeisesti usein on, paikkaa pitävä pariskunta asuu itse ravintolan yläkerrassa. Berliini lähenee hetki hetkeltä ja tuntuu kuin olisi ensimmäistä kertaa tällä matkalla todella saavuttamassa jonkun päämäärään. Yhtäkkiä huomaan olevani jonkinlaisessa esikaupungissa ja maisemat muuttuvat kuin huomaamatta kaupunkimaisemmiksi... Tämä suurkaupunkiin saapuminen kävikin tällä kertaa yllättävän sulavasti! Samalla mittariin tulee ensimnmäinen 1000km, mutta oikeasti saattaa olla vähän enemmän, en aina ole muistanut laittaa mittaria päälle... Sitten olenkin aivan ydinkeskustassa, todella absurdi tunnelma saapua tällaiseen paikkaan kirjaimellisesti suoraan metsästä! Autolla ajaessa maisemat vain kiitävät ohitse, pyörällä olen ja hengitän maisemaani, saapuminen johonkin on aivan erilaista! Aurinko paistaa, ihmiset nautiskelevat olostaan puistoissa, näen kaupungin parhaimmillaan.

Berliinissä majoitun lähellä muuria, Helsinkikadulla (Helsingforser strabe) sijaitsevaan auringonkukkahostelliin ja viimeinkin toimiva nettiyhteys! :) Tapaan illalla Oskarin ja Jeminan, jotka asuvat kesän kaupungissa ja menemme teknoklubille, jossa on tänään tarjolla rauhallista grillailua ja letkeää musiikkia, sekä graffittitaiteilija maalaamssa seinää, tänään ei olisi mitään muuta halunnutkaan! Jopa täälläkin katsotaan jalkapalloa jättiscreeniltä - täällä urheilun seuraaminen ei ole epäcoolia, ainakaan jalkapallon!! Illan pimeydessä ajelen hostellille ja huomaan, että Berliinissä sunnuntai-ilta ei tarkoita autioita katuja ydinkeskustan ulkopuolellakaan, oikea kaupunki! Täällä tarkoitukseni olisi viivähtää näillä näkymin vielä 2 kokonaista päivää...