BERLIINI - SYNTINEN KAUPUNKI
Ensimmäisen kokonaisen päiväni Berliinissä aloitan lähinnä sellaisista perusasioista nauttimisella, joihin viime viikkoina ei ole ollut paljon mahdollisuuksia, kuten nettiyhteys(!), vaatteiden pesu ja tietysti lämmin suihku! Illalla lähden taas Oskarin&Jeminan kanssa tunnustelemaan mitä tällä kaupungilla olisi annettavaa... Nyt on maanantai, mutta Berliinissä sillä ei juuri muutenkaan taida olla merkitystä ja lisäksi kevätpäiväntasauksen kunniaksi on ilmaiskonsertteja pitkin kaupunkia! Jo "kotikadullani" törmään ensimmäisiin bileisiin!! Käymme mm. Cassiopeia squatissa ja loppuillaksi päädymme varsin eriskummalliseen baariin joen rannassa, joka näyttää olevan tehty erilaisesta romusta, mutta toisaalta pienet yksityiskohdat paljastavat, että sekavasta ensivaikutelmasta huolimatta tätä on kyllä suunniteltu huolella! Paikan trendikkyysaste paljastuu viimeistään katselemalla hieman muita asiakkaita, sekä super-kalliista drinkistä, jonka erehdyimme tilamaan kaikille (tuorepuristettu appelsiinimehu ja vodka - molemmat erikseen 2e - yhdessä 10e)! Oskarin&Jeminan ystävän Juhon mielestä Batmanin pitäisi tulla vähän kouluttamaan ihmisiä, jotka ovat vastuussa baarista - lisäksi siellä on huonoa karmaa!! Saatan yhtyä näkemykseen, mutta baarin esteettistä hienoutta ei kyllä voi kiistää!:/

Seuraavana aamupäivänä havahdun tuttuun lauluun - hostellin käytävältä kaikuu päivänsäde ja menninkäinen aivan ihmeellisen kauniisti tulkittuna!! Menen katsomaan kenelle ääni kuuluu ja esittäjäksi paljastuu hostellin suomalainen siivoojatyttönen, joka häkeltyy hieman huomiostani ja sanoo, että unohtaa aina ettei saisi laulaa täällä... Kehoitan häntä kuitenkin jatkamaan ja kohta kuulen monia muitakin minulle tuntemattomia lauluja, mutta aivan yhtä hienosti esitettynä. Vaikka en itse ehkä osaakaan laulaa, tiedän kyllä milloin joku osaa ja tämä tyttö todellakin osasi!

Päivällä tapaan työkaverini Vesan, joka ei ole ensimmäsitä kertaa täällä "syntien pesässä" ja käymme syömässä random-Intialaisessa, mutta Berliini ei taaskaan petä! Otamme myös pakolliset kuvat muurilla ja Vesa löytää suosikkimaalauksensa... Illalla huoneeseen tulee pari ruotsalaista, joista hetken juteltuamme toinen paljastuu myös ammatiltaan postimieheksi - mikä yhteensattuma, päätämme tämän kunniaksi olla ainakin facebook-kavereita! Ruotsalaiset ovat menossa Fusion-festareille, jonne myös O&J, sekä juuri kaupunkiin saapunut Pekka ovat menossa. Illalla lähdenkin tutustumaan O&J:n kotikulmiin kaupungin eteläisempään osaan. Otamme pimeät ja leveät kadut haltuun kolmen pyörän ja yhden longboardin voimin (Oskarin taiteilusta laudan kanssa otan videotakin, mutta taitaa olla liian suuri jaettavaksi)... En tiedä onnistuisiko tällainen edes Helsingissä?! Yöllä joudun turvautumaan ensikertaa tässä kaupungissa julkiseen liikenteeseen, koska tulin tänne autokyydillä. Ihme kyllä, kaikki sujuu hyvin ja huolimatta lievästä sekavuudesta omassa päässäni löydän ongelmitta perille ja matkustaminen tuntui selkeältä (ja mikä tärkeintä, pummillakin matkustaminen onnistuu)! Metromatka aikana näkee myös kaupungin ihmisiä hieman eri kulmasta, tiistaiyönäkin kansa tuntuu olevan juhlatuulella varsinkin lähempänä keskustaa!

KOHTI DRESDENIÄ
Jos Berliiniin saapuminen oli helppoa, sieltä lähteminen oli haastavampaa. Nautittuani viimeisen kerran Berliinin kulinaristisista ihanuuksista Italialaisittain, lähden seurailemaan keskustasta 96-tietä, jonka pitäisi viedä pois kaupungista. Niin tapahtuukin, kunnes vastassa on moottoritie! Sitä ei voi ohittaa eikä sivuutta, ja läpikään pääse polkupyörällä. Täytyy lähteä pujottelemaan pikkuteitä. Normaalisti ei mikään ongelma, mutta päädyn jonnekin lentokentän taakse, jossa on kaikki mullin mallin, ilmeisesti kenttää laajennetaan tähän suuntaan... Pyörin ympyrää, enkä onnistu hahmottamaan millä tiellä oikeasti olen, erittäin kiusallista! Lopulta huomaam ettei kartassa - ja googlemapissa - näkyviä teitä ole enää olemassakaan, vaan ne on jyrätty uuden tien alta. Koska kaikki on vielä kesken, opasteet ovat hämäriä, puhumattakaan siitä, että joku olisi ajatellut pyöräilijää tämän kaaoksen keskellä! Saan sentään kuvia laskeutuvista lentokoneista ja muutenkin lentokenttäalueet ovat aina jollain tapaa mielestäni kiehtovia (vaikka en lentämistä itseään nykyisellä saastuttavalla tekniilla kannatakaan)...

Otan uuden suunnan ja pääsen lopulta vehreämmille niityille. Onneksi sää on edelleen mitä mainioin ja pyöräkin toimii taas kuin unelma pienen perushuollon jälkeen, jonka suoritin Berliinissä. Pikkuteitä seuraillen olen parissa päivässä Dresdenissä. Matkalle ei osu paljon mitään mainittavaa, paitsi yhtäkkiä metsän siimeksestä pilkottava valtava metallirakennelma, joka makaa poikittain aavikkomaisemassa! Sain myöhemmin tietää sen olevan "Besucherbergwerk F60", mutta ei hajuakaan mitä sillä tehdään/tehtiin, mutta ainakaan alunperin se ei ole tehty maamerkiksi... Se on joka tapauksessa huomattavasti suurempi (502m) kuin Eifeltorni kyljellään (324m)! Maisema on muutenkin vaikuttavan erilainen tässä kohtaa, kuin olisi tullut toiselle mantereelle - hiekka-aavikkoa jolla vähäinen kasvillisuuskin on tyystin toisenlaista! Fiilistelen maisemassa tovin.

Dresden on taas yksi kaunis museokaupunki, tosin vamaan hienoimmasta päästä, mutta pyöräilijän näkökulmasta ei kovin hyvä paikka - mukulakiveä ja ahtaita katuja - siis tyypillinen eurooppalainen kaupunki, olin vain jo ehkä tottunut liian hyvään Berliinissä? Pyöriä ei myöskään näy katukuvassa lähellekään yhtä paljon... En tiedä kummin päin se menee - kehittyykö pyöräilykulttuuri kaupunkiin jos olosuhteet ovat suosiolliset, vai onko kaupungin muututtava paremmaksi pyöräilykaupungiksi jos sen ihmiset pyöräilevät mielellään, ehkä molempia? Nautin kuitenkin Dresnenin herkuista kirjaimellisesti kalliin oloisessa ravintolassa, joka ei kuitenkaan suomalaisittain ollut kovin kallis, selviän sian potkasta ja oluesta 10 eurolla. Sakalainen ruokakulttuuri ei edelleenkään jätä kylmäkäksi! En kuitenkaan usko, että kaupungilla olisi minulle nyt paljon muuta tarjottavaa, joten suunnistan illaksi ulos kaupungista. Joudun ylittämään pienen vuoren Gosen kylän kohdalla, jotta pääsisin haluamalleni tielle kohti Tsekin maata. Nousu ei ehkä ole kovin pitkä, mutta jyrkkä, onneksi ylhäällä minut palkitaan romanttisella auringonlaskunäkymällä Dresdenin laaksoon.

HÄMÄRÄN RAJOILLA
Haluaisin ylittää rajan vielä tänään, mutta hämärä alkaa jo hiipiä, enkä ole edes täysin varma olenko oikealla tiellä. Vastassa on lisää nousua ja jo uinuvia pikkukyliä. Vaikka Suomessa tänään on yötön yö, täällä siitä ei ole tietoakaan, pimeys laskee verhonsa nopeasti ja minun on löydettävä telttapaikka, se ei kuitenkaan ole aivan helppoa, sillä tietenkään nyt sitä metsää ei näy missään... Viimein pieni metsäpläntti peltojen välissä. On jo täysin pimeää, mutta en käytä taskulamppuani, sillä olen aivan lähellä asutusta, tämä on nyt ihan arpapeliä mihin telttani laitan! Päästyäni mielestäni tarpeeksi suojaiseen paikkaan sohaisen lampulla ylös puun latvaan ja parvi lepakoita lehahtaa vinkuen tiehensä. Näen myös outoja pimeässä hohtava hyönteisiä, joiden koreografia on kaunista katseltavaa. Läheisessä talossa on ilmeisesti juhlat, sillä kuulen kovaäänistä naurua ja puheen sorinaa - todennäköisesti heistä ei nyt ole harmia... Nukun varmuuden vuoksi pelkällä sisäteltalla, koska oranssinen ulkotelttani on naamioitumisen kannalta vähän huonompi (luulin ostavan vihreän teltan, kunnes avasin sen ensikertaa)... Lisäksi yöstä on todennäköisesti tulossa lämmin ja kuiva. Nukun kuitenkin viimeisen yöni Saksassa todella huonosti, sillä herään useasti johonkin ääniin, ehkä olen vaistomaisesti jonkinkinlaisessa valmiustilassa, kun yövyn poikkeuksellisesti tällaisessa paikassa... Ainakin kerran jokin iso eläin kompuroi läheltä telttaani, kuullostaa kavioeläimeltä, mutta ei varmaankaan peura ja tuskin myöskään maatilan lehmä... Kuulen myös hiipiviä varovaisia askelia, jotka aina hetkeksi taukoavat kun oksa rasahtaa, mikään eläin tuskin on noin varovainen? Syke nousee vähän ja kaivan varmuuden vuoksi repustani Moran käteeni, olen aivan hiljaa ja liikkumatta, kunnes en enää kuule mitään... Hieman jännittävän yön jälkeen herään huonosti nukkuneena, mutta ilman ongelmia, poistun lepakkometsästä pikaisesti.

Saksa ei ehkä ollut lopulta hirveän kiinnostava paikka näin turistin näkökulmasta Berliiniä ja erinomaista ruokaa lukuunottamatta. Ruokakulttuurin kehittyneisyyden huomaa juuri perusruuan tasosta, muutamat Helsinginkin eliittiravintolat eivät tee yhtään paremmaksi sitä tosiasiaa, että Suomalainen ravintolaruoka on keskimäärin ylihintaista ja keskinkertaista. Jopa pikaruoka tuntui olevan Saksassa aivan eri tasolla! Pyöräturistina kiitän loistavassa kunnossa olevia teitä ja huomaavaisia autoilijoita. Moitin ainakin pyöräilijän huomioimiotta jättämistä monissa paikoissa suurempien kaupunkien ulkopuolella, eikö moottoritien vieressäkin voisi kulkea pyörätie? Toisaalta seikkailu pitkin pikkuteitä ja välillä vähän eksyssissäkin oleminen kuuluu tämän tapaiseen matkailuun, sillä tavalla voi välillä löytää itsensä kiinnostavista paikoista, joihin ei muuten tulisi menneeksi!

TSEKIN MAA
Seuraavana aamupäivänä saavun Tsekkiin, korkeintaan kilometri nukkumapaikastani. Erehdyn janoisena ostamaan ensimmäsestä rajan kiinalaiskojusta juoman, jota luulen raikkaaksi appelsiinimehuksi, se on kuitenkin aivan kamalaa superimelää sokerilientä, tyhjän vatsani pohjalle tulee siitä ikävä tunne, ainakin tiedän nyt ettei siihen pidä koskea! Aamu on muutenkin raskas, sillä eilisen päivän nousut ja huonosti nukuttu yö tuntuvat ainakin jaloissa. Päivästä on lisäksi tulossa todella kuuma ja alkumatka on lähes pelkkää nousua, paikoin erittäin jyrkkää, en itse asiassa muista Norjassakaan monessa paikkaa olleen kerralla tällaisia nousuja, vaikka vuoret olivatkin varmasti isommat. Korkealta tullaan kuitenkin kovaa alas, tällä painolastilla ero tietysti vielä korostuu... Vauhtini nousee parhaimmillaan lainkaan polkematta jopa 65-70km/h, vaikka mutkiin on pakko jarrutella! Mäen alla onkin 40km/h rajoitus ja poliisien tutka, minulla on vielä tuossa kohtaa varmasti reilusti yilinopeutta, olisipa ollut aika koomista saada ylinopeussakot pyörällä!!

Jos vuorten ylitys olikin raskasta, voittaa ylöspäinkin punnertaminen aina viivasuoran tien mittailemisen tasaisen loppumattomassa pellossa! Lisäksi varsinkin täällä Tsekin puolella vuoristomaisemassa silmä lepää. Eteneminen on nyt varsin katkonaista, kun pitää pysähdellä jatkuvasti ihastelemaan näkymiä. Lisäksi on vähän väliä tarkistettava kartasta olevansa oikealla suunnalla, Prahan viitat kun neuvovat vain moottoritien suuntaan. Tiennumerot ovat myös aivan toiset kuin kartassani, joten menen osittain ihan intuition varassa... Usti nad Labemin kaupungin jälkeen tulee hieno pato ja linna vuoren rinteessä, padolle pääsee myös kävelemään. Tie on yllättäen erinomaisessa kunnossa ja lievä myötätuuli siivittää menoani, reuna-alue on moninkertainen saksalaisiin pikkuteihin verrattuna ja tiellä näkyy paljon muitakin pyöräilijöitä, monet tervehtivät. Kylissä näkee pyöräileviä mummoja, jotka vilkuttelevat ja huutelevat jotain iloisesti perääni, Tsekkiläiset mummot vaikuttavat erityisen mukavilta! Saksassa pyöräturisti on yleinen näky, täällä en ole törmännyt vielä yhteenkään. Saksalaiset itse reissaavat oman maan sisällä pyörillään ahkerasti (ovat yleensä vähintään yhtä hyvin varustautuneita aivan lyhyisiinkin matkoihin kuin minä), usein suuremmissa ryhmissä, myös Norjassa varsinkin Nordkapin läheisyydessä heitä näkyi runsaasti...

Jossain pikkukaupingissa, jonka nimeä en muista, puistosta joen rannasta kuuluu musiikkia, joten suuntaan sinne! Meneillään on jonkinlaiset musiikkifestifaalit ja vaikka en aidatulle festifarialueelle pääsekään, jään nautiskelemaan Tsekkiläistä progea puistoon toviksi. Sen jälkeen tilaan ravintolasta jotain, minkä sisällöstä minulla ei ole hajuakaan, mutta onneksi se paljastuu ihan kelvolliseksi porsaan leikkeeksi. Olutkin on hyvää!

Näyttää harmittavasti siltä, etten enää tämän päivän aikana ehisi Prahaan, siellä kun olisi ensi yöksi luvassa ilmainen majapaikka siskon poikaystävän vanhempien luona... Joudun siis miettimään muita vaihtoehtoja ja saavun Terezin kylään, joka on itse asiassa linnoitus ja muistuttaa kovasti Suomenlinnaa. Näen kyltin "Camping", ja päätän käydä katsastamassa paikan, suihku ei olisi pahitteeksi ennen hienoon kaupunkiin saapumista! kyltit kuitenkin häviävät ja niiden osoittamasta suunnasta löytyykin vain "Krematorium"-kyltti, jossa on juutalaistähti! Krematoriokin näyttää olevan suljettu, joten jatkan eteenpäin. Kylän toisella laidalla on myös suuri muistomerkki Juutalaisille, ilmeisesti täällä natsit ovat suorittaneet holokaustiaan käytännössä? Vähän eteenpäin joen rannasta löydän mukavan näköisen campingin ja päätän jäädä. Täällä on kuitenkin yllättäen jotkut hiphop/reggae bileet ja meininki todella villiä, huuto ja muu meteli jatkuu pitkälle yli keskiyön - aika hämmentävää, ihmiset tulevat tänne kuitenkin nukkumaan... Suihku on maksullinen, joten päätän käydä joessa uimassa, vesi on lämmintä!

PRAHAAN!
Seuraavana päivänä en juuri pysähtele ja saavunkin Prahaan jo hyvissä ajoin muutaman tunnin ajon päätteeksi. Täälläkin kulkee pyöräkaista tiessä - ainoa oikea ratkaisu - keskustan ulkopuolella, mutta vanhassa ydinkeskustassa törmään tietysti vain mukulakiviin ja valtavaan määrään turisteja! Majoitun aivan keskustassa olevaan hostelliin, jossa vanhempi herrasmies ottaa minut nuhruisesta olemuksestani huolimatta lämpimästi vastaan. Paikka henkii vanhaa glamouria, mutta nähdessäni "makuusalin" (yhden monista) olen lentää selälleni, huone on kuin jokin klassinen teatteri punaisine verhoineen kaikkineen! Päätän jäädä yhden sijaan kahdeksi yöksi, kun lisäksi langaton nettiyhteys löytyy ja suihku on hyvä. Illalla lähden ilman suuntaa vain kävelemään kaupungille, mutta en löydä juuri muuta kuin edelleen turisteja, pitäisi olla paikallisopas... Hemmottelen kuitenkin itseni piloille taas syömällä ruhtinaallisesti, tällä kertaa paistettua lohta. Mukaan varaamistani kuivamuonista on edelleen suurin osa jäljellä. Toisaalta hyväkin ruoka on täällä kohtuuhintaista ja olenhan lomalla! Toivon vain etten tee loppumatkasta itselleni turhan tiukkaa ajallisesti/taloudellisesti nautiskellessani kaupunkien antimista tässä vaiheesssa...

NETTIYHTEYS !!

Olen nyt hostellissani Berliinissä ja viimeinkin pystyn päivittämään blogiani, eli hengissä ollaan edelleen! :)

Lisään kaikki Pärnun jälkeen kirjoittamani tekstit nyt siis yhdellä kertaa.

Kuvia en enää laita tänne, koska bloggerin kuvaominaisuus on todella kömpelo. Laitan kaikki matkan kuvat tästä eteenpäin Flickeriin:

http://www.flickr.com/pyoraretkeni

* * * * *

KOLMAS PÄIVÄ
Lähdettiin Ryanin kanssa camping Konsesta Rigaan päin, heitettiin lanttia mennäännäänkö tsekkaamaan kaupunkia vielä vai suoraan eteenpäin, jälkimmäinen saatiin. Käytiin vielä Hesessä (ja paljon muitakin Suomi-brändejä löytyi samasta paikasta!) hakemasa parit burgerit mukaan... Sain tosin jonottaa siellä ainakin puolituntia, kivan näköiset virolaistytöt tiskin takana varmaan yrittivät parhaansa, mutta asiakkaita oli vain liikaa. Ulkona odottanut Ryan oli jo tulossa katsomaan, onko jotain sattunut, kun pikaruuan ostaminen kestää niin kauan...

Ajaminen tuntui alusta asti paremmalta kuin edellisenä päivänä, tuulikin oli suotuisampi. Peesailtiin taas vuorotellen. Ryan ehdotti, että valitaan rannassa kulkeva pienempi tie, mikä oli ehdottomasti loistovalinta, autojen olemassa olon unohti välillä kokonaan ja suurimman osan ajasta tie oli koko leveydeltään käytössämme, kyseessä oli itse asiassa numero ykkosellä merkitty virallinen pyöräilyreitti. Eteneminen sujui ihan huomaamatta, todellakin "easy riding"!! Nähtävää riitti myös, pikku kyliä ja niiden ihmisiä askareissaan, rantakin löydettiin!

Tultiin Latviaan jo hyvissä ajoin, varmaan joskus kolmen tai neljän maissa, itse en ensin edes huomannut rajaa... Samanlaiset pikkukylät jatkuivat täälläkin, joiden kaikkien nimiä on nyt turha alkaa muistelemaan, mutta meininki välitöntä ja aitoa! Käytiin "supermarketissa", joka vastasi kooltaan tyypillistä suomalaista Siwaa, mutta valikoimaa kyllä riitti, paljon suomalaisiakin tuotteita, kuten Fazerin leipää. Ajeltiin vielä jokunen kymmenen - Riigaan n.70-80km - ja pantiin leiri metsään. Illalla vielä ihmeteltiin mm. mikähän viikonpäivä mahtoikaan olla, molemmat arveltiin, että täytyi olla perjantai, mutta Ryanin puhelin näytti tiistaita ja omani torstaita, Ryan ei millään meinannut uskoa... Ja verenhimoisia hyttysiä taas helvetisti, ei Offikaan tuntunut purevan! Käki kukkui metsässämme koko illan ja yön! :)

NELJÄS PÄIVÄ (RIGA)
Päivä jolloin saavuimme Rigaan oli monnella tapaa mieleenjäävä. Aamulla lähtö leiripaikasta oli pikainen, koska varsinkaan Ryan ei voinut sietää hyttysiä - joita metsässä oli valtavasti - itse suomalaisena olin ehkä enemmän tottunut niihin. Vastatuuli oli puuskittaista ja jalkani tuntuivat raskailta muutenkin, Ryanilla oli tänään enemmän meno päällä, hän vain kuunteli musiikkia Ipodistaan ja painoi menemään! Itse olin nukkunut todella huonosti ja ilma oli hiostavan kuuma, Ryan ehkä sopeutui kuumuuteen paremmin Australialaisena... Edelliset päivät itse pidin enemmän vauhtia, tänään oli toisinpäin.

Matkalla tavattiin kaveri, joka näytti ihan joltain muslimilta parrassaan, kävi kuitenkin ilmi, että hän oli itävaltalainen ja käynyt pyöränsä kanssa vähän maailman joka kolkassa, ollut reissussa vuosia ja nyt menossa kohti Helsinkiä! Hän myös kutsui minut kotiinsa itävallassa, jos olisin siellä ehkä 2-3 viikon päästä tästä...

Vähän ennen Rigaa pysähdyimme pienelle järvelle ja päätimme käydä uimassa, vesi oli yllättävän lämmintä ja näytti erittäin puhtaalta, uiminen todella virkisti! Saavuimme Rigaan hyvissä ajoin, ehkä jo neljän maissa. Ajoimme pitkin pääkatua hullun lailla autojen seassa ja Ryanin mielestä se oli "vitun cool, ihan kun Lontoossa!", joka oli kuulemma aika hullu paikka pyöräilijälle... Ryan oli viettänyt Lontoossa pari viikkoa pyöränsä kanssa, ennen kuin oli lentänyt Ruotsiin ja sieltä ajanut pohjois-Suomen kautta tänne (nyt hän oli matkalla Baltian läpi musiikkifestifaaleille Serbiaan, jonne hänen matkansa päättyisi).

Majoituttiin lähellä keskustaa olevalle leirintäalueelle, jossa oli aika pelottava tyyppi tiskin tiskin takana. Hän puhui meille enimmäkseen saksaa jostain ihmeen syystä, emmekä ymmärtäneet mitään! Kun hänelle puhui englantia, hän vain tuijotti hyvin oudosti ja vastasi jotain käsittämätöntä... Muutenkin tunnelma paikassa oli hieman absurdi, kun samassa yhteydessä oli jonkinlainen "messukeskus" ja pukumiehet käyskentelivät arvokkaan näköisinä asuntovaunujen lomassa, recepcionissa kuului kirkkomusiikki, kun jossain viereisessä tilassa oli menossa jumalanpalvelus...

Illalla lähdimme kaupungille pyörillämme. Ajaminen tuntui aluksi todella oudolta ilman kamoja. Perjaintai-ilta Rigassa ja meno aika sähköistä. Tässä kaupungissä oli mielestäni enemän "oikean" kaupungin tunnetta kun monta kertaa suuremmassa Helsingissä! Riga myös todella näytti eurooppalaiselta kaupungilta - ja varsinkin Ryanin mielestä - myös naiset täällä olivat ihmeellisiä! Muutaman kaljan jälkeen hänelle tosin tuntui kelpaavan vähän kaikki, mikä liikkui... :P

Kunhan viitsi mennä pari korttelia turistien kansoittamasta ydinkeskustasta, hinnat olivat todella kohtuullisia. Maksoin erittäin hyvästä porsaan leikkeestä ja paikallisesta oluesta yhteensä noin 6-7 euroa! Istuessamme terassilla oluella, koko päivän jatkunut hiostavuus viimein purkautui ja taivas repesi, ihmiset terassilla hurrasivat ja taputtivat! Salamat olivat komeita, mutta kaatosade ei tuntunut kovin mukavalta ajatukselta tässä vaatetuksessa... Lähdimme ajamaan kohti leirintäaluetta niin kovaa kuin suinkin pystyimme ja perillä olimme tietysti läpimärkiä.

Nyt lauantai aamupäivällä sää vaikuttaa epävakaalta ja puuskittainen tuuli on kovaa, pilvet taivaalla pahaenteiset. Tiemme Ryanin kanssa erosivat, hän lähti suoraan etelään päin, vaikka oli aluksi suunnitellut jatkavansa ylös rannikolle, vastatuuli sai hänet kuitenkin muuttamaan mielensä. Itselläni vaihtoehtoja ei juuri ollut, sillä minun tulisi olla Klaipedassa viimeistään keskiviikkoaamuna, josta lauttani Saksaan lähtee klo. 14. Aikaa siis on vielä ihan kohtuullisesti...

MATKA KOHTI KLAIPEDAA
Jos saapuminen Rigaan oli reissun tähän asti paras päivä, seuraavat pari päivää olivat lähinnä pelkkää taistelua armotonta tuulta vastaan matkalla Baltian länsirannikolle, lopullisena päämääränä Klaipeda Liettuassa. Tuuli puhalsi varsinkin lauantaina - suoraan vastaisena - sellaisella voimalla, että isomatkin puut taipuivat, pienempiä oli kaatuillut tiellekin. Laajat peltoaukeat eivät tehneet urakkaa yhtään helpommaksi. Koko ajan vain toivoi, että tulisi edes pieni kaistale metsää, jotta hieman helpottaisi, tämä kaikki tuntui pelkästään suorittamiselta... Jos edellisinä päivinä keskinopeus oli ollut ainakin 25, nyt se jäi ehkä alle 15:ta, välillä mentiin kävelyvauhtia, pääasia kuitenkin, että eteni edes vähän. Myös matkanteko yksin tuntui taas vähän oudolta, kun oli jo tottunut seuraan. Toisaalta on mukavaa olla välillä vain omien ajatustensa kanssa eikä tarvitse koko aina kysyä toiselta, jos haluaa vaikka pysähtyä.

Maisemat olivat Rigan jälkeen tasaista ja laakeaa maalaismaisemaa, jota viivasuora tie halkoi. Näkymätkin alkoivat pian todella tympimään, olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka jossain keski-Suomessa! Tienvarret olivat täynnä erilaisia muistomerkkejä sekä hautausmaita ja yksittäisiä hautoja, masentavaa! Onneksi sentään matkalle osui ainakin yksi mukava pikkukylä, muistaakseni nimeltään Kakenieki, jossa oli sympaattinen maalaisravintola/kotileipomo! Jos en ollut tarpeeksi yllättynyt siitä, miten hyvää englantia vanhempi rouva siellä puhui (täällä yleensä vanhemmat ihmiset eivät puhu lainkaan englantia), viimeistään hintataso hämmästytti... Pyysin saada "some real food" ja nainen suositteli laajasta listasta paneroitua pihviä ja perunoita, jonka paikallista nimeä en nyt muista, mutta muistutti Wienerleikettä. Lisäksi pyysin jotakin paikallista olutta. Ruoka ja kylän oman panimon olut yhtensä maksoivat jotain 3 latia, eli noin 5 euroa! Sekä ruoka, että olut olivat myös aivan erinomaisen hyviä, piristi todella muuten ankeaa päivää!!

Sunnuntai-iltana saavuin vähän isompaan pikkukaupunkin sitten Rigan, nimeltään Dobele. Vaikutti aika vauraalta paikalta, kaikkialla siistiä, ihmisiä ei paljon kaduilla näynykyt muualla kuin kaupassa. Päätin jatkaa etelään, kohti Ezereä, aivan Liettuan rajalla. Sääkin alkoi muuttua hieman suotuisammaksi ja ilta-aurinko teki etenemisestä peltojen halki leppoisampaa.

Maanantaina heräsin jälleen kosteasta metsästä rajan tuntumasta. Tuuli vaikutti onneksi viimein suotuisammalta, joskaan myötätuulta ei edelleenkään ollut luvassa. Päätin kuitenkin edetä niin paljon, kuin suinkin mahdollista, hieman kompensoimaan edellisten päivien matelua. Nyt ajaminen alkoikin tuntua siltä kun sen pitikin ja pystyi ajattelemaan muutakin, kuin etenemistä itseään! Liettuan puolella maisemat eivät heti juurikaan eronneet Latviasta, mutta rannikolle päin tultaessa alkoi tulla korkeuseroja ja muutenkin enemmän vaihtelua. E272-tie oli loistavassa kunnossa, joka teki ajamisesta nautinnollista verrattuna edellisten päivien paikoin aika surkeassa kunnossa oleviin pikkuteihin. Silti liikenne ei edelleenkään ollut kovin runsasta.

Täällä päin maalaismaisemaa piristivät myös mm. tuulivoimalat, joita kohosi siellä täällä. Jotenkin aina tuulivoimalan nähdessään tulee sellainen vähän selittämättömän positiinen olo kyseisestä paikasta, vaikkeivat tietysti paikalliset ihmiset ehkä itse olekaan päättäneet voimalan paikasta... Näitähän on kuulemma Suomessakin vastuttettu mm. sen takia, että ne pilaavat maiseman! Mielestäni aivan käsittämätöntä, voimalathan ovat oikein sijoitettuna todella kauniita sekä tekevät maisemasta paljon kiinnostavamman! Maalaismaiseman yllä vihreällä kukkulalla rauhallisesti pyörivä voimala on myös rauhoittava katsella, täydellisestä idyllistä puuttuvat vain puhtaan valkoiset lampaat (tai teletapit!), nyt niityllä näkyy vain lehmiä (katso kuvat)...

Maanantai-iltaa kohden raikas meri-ilma alkoi tuntua ja ilta oli muutenkin oikein kaunis. Olin jo edennyt lähemmäksi 150km päivän aikna, mutta silti suorittamisen tuntua oli paljon vähemmän kuin edellisinä päivinä. Saavuin illalla noin yhdeksän aikaan Palangaan. Täällä olikin taas vähän kaupungin tuntua ja rantabulevardi huvipuistoineen muistutti jostain Kaliforniasta! Lisäksi kaupungistä lähti Klaipedaan metsän siimeksessä rannassa kulkeva EuroVelo10 pyörätie, jota oli nautinnollista ajella ilman tietoakaan autoista! Pidin tästä paikasta heti!

Yövyin kaupungin lähellä sijaitsevalla leirintäalueella, joka oli kaikinpuolin todella alkeellinen, mutta halpa, täällä viipyisin vain yön yli... Nyt minulla oli kokonainen päivä aikaa, ennen kuin laivani Klaipedasta kohti Sassnizia lähtisi, keskiviikkona klo. 14.

Jossain lähempänä Klaipedaa, Giruliaissa, oli uudehko leirintä-alue, jonka ylellisyydet, kuten lämmin suihku ja oikea WC tuntuisivat nyt aika hyviltä, niistä viimeksi Rigassa nauttineena... Lähdin siis etsimään sitä. Matkalle osui paitsi hienoja maisemia rannan pyörätiellä, myös turisteja varten viimeisen päälle laitettu "taikamaa" vehreään metsän siimeksessä, täällä päätin pysähtyä nyt vain syömään, vaikka myös leirintäalue olisi ollut tarjolla. Hinnat olivat selkeästi turisti-tasoa, mutta silti ihan kohtuulliset, Kala-ateria ja olut maksoi n. 7 euroa. Matkalla ostin myös Colan jostakin kioskista. En meinannut löytää kaikkien Latvian ja Viron rahojen seasta tarvittavaa määrää kolikoita ja samalla kun kioskin tyttö (aika hyvän näköinen) tarjoutui auttamaan, tuuli huitaisi kaikki setelit lompakostani ympäriinsä! Niitä sitten kioskin tytön kanssa noukittiin ja lopulta Colastani taisi jokunen lati jäädä puuttumaankin, mutta sain sen anteeksi. :)

Giruliaissa jouduin turvautumaan paikallisten apuun löytääkseni leirintäalueen. Juna-aseman tuntumassa oli pieni kahvila, jossa kysyin ensimmäiseksi eteen osuneelta mieheltä osoitetta kännykässäni. Hän ei tietysti osannut yhtään englantia vaan selitti ja huitoi jotain, jonka jälkeen lähti juoksemaan ulos. Jäin hämmentyneenä seisomaan kioskiin ja huomasin huvittuneena äskeistä episodia seuranneen nuoren tytön istuvan pöydässä. Hän puhui hyvää englantia ja vaikutti muutenkin mukavalta. Tyyppi kuulemma oli käskenyt minun odottaa ja kohta hän kaahasikin pihaan autollaan ja huotoi seuraamaan. Hyppäsin siis siltä seisomalta pyörän selkään ja lähdin seuraamaan häntä! Pian olimmekin oikeassa paikassa! Ovatkohan kaikki ihmiset yhtä aidon ystävällisiä ja avuliaita täällä? Harmi vain, että tuli vähä pikainen lähtö, tuon tytön kanssa olisin voinut jutustella vähän pidempääkin... Eikä siinä kaikki, myöhemmin illalla kun kävin pyörälläni kaupungilla, takaisintulomatkalla tuo sama tyttö kavereineen ajoi minua vastaan, minulla oli kuitenkin niin kova vauhti siinä vaiheessa, että tajusin vasta hetken myöhemmin, että se oli hän ja miksi hän hymyili tuolla tavalla... Olisi voinut edes moikata! :(

Pakko vielä mainita, että jos Ryan hullaantui Rigalaisesta naiskauneudesta - joka ehkä muistutti varsinkin pukeutumisensa osalta venäläistä - itse pidin ehkä enemmän täällä näkemästäni... Tosin odotan vielä aika paljon ainakin Italialta ja Ranskaltan tässä suhteessa! ;)

Keskiviikkona matkani jatkui siis laivalla kohti Saksaa. Saksan laivojen satamaan olikin keskustasta yllätävän pitkä matka ja osa siitä taas hirveään vastatuulen! Kerran ajoin harhaankin, kun näin laivan odottavan satamassa, mutta sinne olikin kierrettävä vielä ainakin 5-10 kilometrin matka toista kautta! Lopulta kuitenkin pääsin laivaan ihan ajallaan - onneksi olin varannut vähän ylimääräistä aikaa. Laivan saksalainen perämies ohjasi minut "lepohuoneeseen" ja tykkäsi siitä, että olin suomalainen. Ikävä kyllä rauha loppui siihen, kun lauma teinejä saapui... Kannella katselin laivan lähtöä kallista olutta (4 euroa) juoden muiden matkustajien kanssa ja koko illan ja yön jouduin seuraamaan teinien kännäystä.

Täällä on nyt joka tapauksessa aikaa kirjoitella viime päivien tapahtumia, näin paljon tuskin tulen enää tämän matkan aikana kirjoittamaan yhdellä kertaa...

Baltiasta mieleen jäi brutaalin tuulen lisäksi ainakin aidosti ystävälliset ihmiset kaikkialla ja erinomainen, sekä edullinen ruoka! Autoilijatkin kaikisssa näissä kolmessa maassa väistivät pyöräilijää reilusti aina kun se oli mahdollista, jotkut tyyttäilivät ja vilkuttivat osoittaakseen kunnioitustaan hitaamalle matkailijalle... :) Nyt myös matkani ainoa todellinen aikatavoite on täytetty - ennen paluuta kotiin - kun ehdin hyvin laivaan. Alusta asti arvelutti hieman laivamatkan varaus etukäteen, mutta toisaalta muuten olisin saattanut jäädä ilman paikkaani laivassa ja silloin reittinikin olisi ollut Rigasta eteenpäin toisenlainen...

SAKSASSA
Laiva saapui torstaiaamuna klo 8.00 Sassniziin. Lämmin ja aurinkoinen aamu, kaunis pikkukaupunki kauniilla paikalla, mutta myös paljon turisteja.

Tämä maa kuitenkin hämmentää heti alusta alkaen... Kaupassa ei voi maksaa Visalla, turisti-infossa, eikä pankissa osata puhua sanaakaan englantia! Joka toisessa autossa liehuu Saksan liput katolla, jalkapallohulluuttako vai muuten vain isänmaallisuutta?

En onnistunut ostamaan ruokaa tästä kaupungista, suuntasin siis Bergeniin toivoen saavani sieltä käteistä... Reitti on hieno ja melkein koko matkan menee pyörätie. Matkan varrella pysähtyessäni katkeaa pyöräni seisontatuki jo toistamiseen matkan aikana! Bergenistä saan viimein euroja ja onnistun ostamaan myös uuden seisontatuen, saa nähdä miten pitkään se kestää... Bergen on aivan museokaupunki, kaikki tiet vanhoja mukulakiviä, keskusta on korkealla mäen päällä, ei todellakaan mikään pyöräilijän kaupunki, vaikka täällä näkyykin saksalaisia pyöräretkeilijöitä joukoittain. Kiinalaisessa ravintolassa, jossa ei ole yhtään asiakasta, minua ei päästetä pöytään istumaan, vaan kehoitetaan ottamaan ruoka mukaan ja painumaan nopeasti tieheni, tai niin ainakin ymmärrän, englantia ei tietenkään puhuta täälläkään (olin juuri vaihtanut puhtaan paidan päälle juuri siksi, että kehtaisin mennä ravintolaan syömään, ilmeisesti ei auttanut).

Seuraavaksi Straldsund, päädyn isolla sillalle, joka johtaa pois saaresta. Ilmeisesti tänne minun ei olisi pitänyt päätyä, koska jotkut autoilijat tyyttäilevät ja tosiaan tämä ei ole suunniteltu pyöräilijöitä varten, piennarta ei juuri ole, tunnen itseni tyhmäksi ja hulluksi, mutta paluuta ei ole, on vain ylitetävä silta ja päästävä pois moottoritieltä, joksi edelliset pikkutiet yhtäkkiä muuttuivat! Mitään vaihtoehtoista reittiä ei ollut tietenkään viitoissa, mutta jälkeenpäin sain tietää vieressä kulkevan vanhan sillan, jossa kulki pyörätie.

Stralsund oli ensimmäinen vähän oikean kaupunkin näköinen täällä. Näen yhden aivan moderniakin arkkitehtuuria edustava rakennuksen, jokin merikeskus rannassa. Haluaisin ostaa rannan kojuista jotakin kalaa syötäväksi, mutten ymmärrä mitään, eikä ole taaskaan euroja ja pankkiautomaatin löytäminen osoittautuu jälleen ylivoimaseksi. Allergiani on täällä jostain syystä erityisen pahana, silmäni ovat melkein muurautuneet umpeen ja olo on aika ikävä. Pakenen kaupunkia takaisin sillan toisella puolella olevalle leirintäalueleella, koska tarvitsen nyt todella suihkua!

Perjantaiaamuna minun on vielä palattava kaupunkiin, koska tarvitsen tiekartan, nyt olen ollut tieviittojen ja isältä puhelimessa saamieni ohjeiden varassa. Turisti-infossa ei tietenkään puhuta englantia, vaikka luulisi täällä käyvän muitakin kun saksalaisia turisteja!?! Saan kuitenkin viimein kartan. Kysymykseen pankkiautomaatista jotain epämääräistä viittomista, mitäköhän virkaa tällaisella infolla jos ei satu puhumaan saksaa?! Automaattia etsiesäni mersumies meinaa ajaa päälleni kolmion takaa, näkee hyvin, mutta ajaa vaan... Näytän keskisormea, seuraavissa valoissa hän kiilaa eteeni ja huutelee jotain mitä en onneksi ymmärrä. Kysyn eräältä vastaantulijalta pankkia ja hän sanoo minun olevan pankin edessä, no olisihan tietysti pitänyt arvata että "kasse" viittaa jotenkin rahaan!

Tänään on ilmeisesti joku Saksan ottelu, koska ihmiset ovat aivan sekaisin, nuoret ja vanhat! Saksan lippuja roikkuu kaikkialla, ihmisillä on kasvomaalauksia, vanhatkin ihmiset soittelevat torviaan autojen ikkunoista, minusta tämä kaikki tuntuu lähinnä vähän pelottavalta. Jos suomalaisten tapa etsiä kollektviista kokemusta ryyppäämällä hämmentää monia ulkomaalaisia, tämä saksalaisten jalkapallohulluus menee kyllä mieletäni ihan samaan kategoriaan!

Tämä kaupunki alkoi jo ahdistaa ja haluan pois, mutta se ei olekaan niin helppoa... Haluamaani suuntaan löydän vain moottoritien, jonne en voi mennä. Vähän vahingossa löydän pienemmän tien, joka menee haluamaani suuntaan. Tie on muuten mukava, mutta piennar taas aika olematon. Autoilijat väistävät hyvin, välillä ovat turhankin varovaisia - jos esimerkiksi vastaan tulee auto, saattaa takana tulija pysähtyä kokonaan ja odottaa, että pääsee väistämään toiselta kaistalta, vaikka vierestänikin samaa kaistaa kyllä mahtuisi aivan hyvin ajamaan!

Ohitan päivän aikana monia pikku kyliä ja kaupunkeja, jotka muistuttavat toisiaan. Hylätyn kaakelitehtaan (?) luona pysähdyn vähän pidemmäksi aikaa kuvaamaan ja tutkimaan paikkoja, vaikuttaa kun täältä olisi lähdetty todella kiireellä. Viereisessä asuin/toimistorakennuksessa on ikkunoissa vielä verhotkin ja hullyillä näkyy mappeja ym. Kuitteja, laskuja ja muuta paperia on joka puolella maassa. Hylättyjä tehtaita näkyy täällä muitakin, alueella ei taida mennä kovin vahvasti, vai onkohan kyse samasta yrityksestä?

Päätän viettää yön vähän Dammenin jälkeen tulevalla leirintäalueella, kyltti tiellä näyttää 3km, mutta taitaa olla lähemmäs 10 pois päätieltä, en olisi tullut jos olisin tiennyt! Palvelu on taas töykeää kun ei puhu saksaa, mutta paikka muuten vaikuttaa asialliselta... Suihkussa en käy, koska se toimisi kolikoilla, vihaan näitä!

Seuraavat pari päivää menevät ajellessa mielessä vain Berliiniin pääseminen mahdollisimman pian. Ilmat ovat epävakaat, sataa ja paistaa, kastun pari kertaa kunnolla yllätyssateen sattuessa. Seurailen pienempiä teitä, liikennettä ei ole paljon, mutta silti tiellä ajaessa pitää olla vähän hereillä, koska piennar on olematon. Kuuntelen matkan aikana ensimmäistä kertaa musiikkia soittimestani ja ajo tuntuu heti helpommalta, vaivun välillä omiin aatoksiini ja unohdan etenemisen. Tie kulkee vehreässä ikimetsässä, peurat hyppivät välillä tien poikki, mutta ovat liian nopeita, että ehtisin kuvata. Tiellä näkyy paljon kuolleita eläimiä. Näen myös sateenkaaren pään. Olen viimeisen yön ennen Berliiniä metsässä luonnonsuojelualueella, tällaisia täydellisiä leiripaikkoja ei varsinkaan täältä päin helposti löydy, pehmeä sammal ja suojaisat vanhat puut. Hämmästyksekseni kuulen kuitenkin vaimeasti jostain kaukaa selkeää basson jytinää ja välillä vähän muutakin, jossain lähistöllä metsäbileet?? Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa minua, rauhallinen sateen ropina saattelee uneen.

Aamulla herään erittäin kosteasta teltasta, Haltin Cavity ei selkeästikään ole tehty hirveän vaativiin oloihin, nyt ei varmaankaan edes satanut kovin rankasti, mutta vettä on tullut läpikin. Nouseminen on tänään erityisen vaikeaa, mutta Berliini mielessäni saan itseni liikkeelle jo ennen kymmentä. Maisemat eivät paljoakaan muutu päivän mittaan - metsää, peltoja ja pieniä kyliä - ihan romanttista kyllä. Tuulivoimaloiden invaasio odotetusti jatkuu täällä. Sunnuntain paluuliikenne on aika runsasta 96-tiellä, onneksi tajuan valita siitä poikkeavan pienemmän 167-tien. Tie on loistavassa kunnossa, kuuten kaikki muutkin tiet täällä, mutta lisäksi erittäin hiljainen ja pyörätietä on runsaasti. Näenkin ensimmäistä kertaa moneen päivään muitakin pyöräilijöitä pyörätien ulkopuolella. Heti tien alussa on Gasthouse, jossa nautin aivan erinomaisen kalafileen ja tietysti oluen, tästä olisi pitänyt ottaa kyllä kuva, sillä annos oli maun lisäksi esteettinen elämys! Kuten ilmeisesti usein on, paikkaa pitävä pariskunta asuu itse ravintolan yläkerrassa. Berliini lähenee hetki hetkeltä ja tuntuu kuin olisi ensimmäistä kertaa tällä matkalla todella saavuttamassa jonkun päämäärään. Yhtäkkiä huomaan olevani jonkinlaisessa esikaupungissa ja maisemat muuttuvat kuin huomaamatta kaupunkimaisemmiksi... Tämä suurkaupunkiin saapuminen kävikin tällä kertaa yllättävän sulavasti! Samalla mittariin tulee ensimnmäinen 1000km, mutta oikeasti saattaa olla vähän enemmän, en aina ole muistanut laittaa mittaria päälle... Sitten olenkin aivan ydinkeskustassa, todella absurdi tunnelma saapua tällaiseen paikkaan kirjaimellisesti suoraan metsästä! Autolla ajaessa maisemat vain kiitävät ohitse, pyörällä olen ja hengitän maisemaani, saapuminen johonkin on aivan erilaista! Aurinko paistaa, ihmiset nautiskelevat olostaan puistoissa, näen kaupungin parhaimmillaan.

Berliinissä majoitun lähellä muuria, Helsinkikadulla (Helsingforser strabe) sijaitsevaan auringonkukkahostelliin ja viimeinkin toimiva nettiyhteys! :) Tapaan illalla Oskarin ja Jeminan, jotka asuvat kesän kaupungissa ja menemme teknoklubille, jossa on tänään tarjolla rauhallista grillailua ja letkeää musiikkia, sekä graffittitaiteilija maalaamssa seinää, tänään ei olisi mitään muuta halunnutkaan! Jopa täälläkin katsotaan jalkapalloa jättiscreeniltä - täällä urheilun seuraaminen ei ole epäcoolia, ainakaan jalkapallon!! Illan pimeydessä ajelen hostellille ja huomaan, että Berliinissä sunnuntai-ilta ei tarkoita autioita katuja ydinkeskustan ulkopuolellakaan, oikea kaupunki! Täällä tarkoitukseni olisi viivähtää näillä näkymin vielä 2 kokonaista päivää...

1. PÄIVÄ
Matkassa oli alusta asti pikkuisen dramatiikkaa, kun kauhealla kiireellä olin lähdössä kotoa Myyrmäestä pyörän seisontatuen napsahtaessa poikki painon alla ennen kuin olin ehtinyt edes ulos asti! Se painui osittain pinnojen väliin ja pelästyin tietysti, että olisi tullut enemmänkin vahinkoa, mutta onneksi mitään muuta ei siinä hajonnut. Kello oli ainakin 6.30 ennen kun pääsin matkaan, viimeistään seitsemäksi satamaan halusin ehtiä, olin ehkä viittä yli, joten vauhdilla tultiin heti ensimmäinen etappi... Kaikki sujui Helsingin päässä siis lopulta hyvin ja olin lautalla ensimmäisten joukossa, virolainen lastaajahenkilökuntakin tuntui suhtautuvan varsin positiivisesti pyöräilijään. :) Laivalla tosin olo oli vähän orpo, se perus hulabaloo-meininki tuntui aika absurdilta sivusta seuraten ja yliväsyneenä. Sain edellisenä yönä nukuttua ehkä pari tuntia korkeintaan, enkä oikein laivassakaan osannut nukkua.

Tallinnan tervetuliaissyleily oli kylmä, kostea ja harmaa, taas kerran, ei tehnyt mieli jäädä hengailemaan, halusin vain nopeasti pois kaupungista. Onneksi muistin viime hetkellä napata Sarin tekemän pipon mukaan, vaikka en ajatellut sille olevankaan paljon käyttöä, nyt se lämmitti mukavasti alkutaivalta! Päivän mittaa onneksi sääkin muuttui paremmaksi, löysin mukavan ruokapaikan, pankkiautomaatin sekä urheiluliikkeen - josta sain uuden jalan pyörään - samasta paikasta ihan matkan varrelta! Olinkin päättänyt etten lähde etsimään mistään kauempaa.

Jatkoin matkaa vanhaa Pärnun maantietä, joka oli todella rauhallinen, maisemat mukavia ja osalta matkaa päällyste oli aivan uusi, jopa erillinen pyörätie! Ajaminen tuntui hyvältä eikä väsymystä juuri huomannut ajaessa. Vanha tie päättyi moottoritielle, mutta sielläkin reuna-alue oli hyvä ja tien pinta fantastinen, pieneen alamäkeen ja myötätuuleen meni nopeus sen enempää ponnistelematta välillä yli 50, tasainen 30-40 oli helppo pitää mittarissa ja pyöräkin toimi tietysti vielä vakaammin mitä kovempi vauhti... Moottoritien jälkeen tie muuttui huonommaksi, mutta oli kuitenkin ihan ok, ajaminen tuntui edelleen hyvältä.

Päätin viettää ensimmäisen yön jossain metsässä Marjamaan kohdilla ja löysinkin mielestäni varsin täydellisen paikan, miinuksena hyttyset, joita oli valtavasti! Enpä ollut yhtään ajatellut, että täälläkin niitä olisi, ei tullut Offia mukaan! :P Huomasin myös aiemmin päivällä, että oikeassa etusormessani oli ilmeisesti punkki, kaivoin sen pois tylsillä ja tähän tarkoitukseen huonosti sopivilla pinseteillä, oli vähän tuskallista, mutta lopulta onnistuin jotenkuten, nyt toivon vaan ettei tule tautia... Nukuin ensimmäisen yön aika huonosti, oli turhan kylmä kevyessä kesämakuupussissani, piti laittaa villapaita - jonka myös meinasin jättää aluksi pois - ja taas pipo päähän!

2. PÄIVÄ
Heräilin harmaaseen päivään vasta joskus 13 aikaan ja leirin purettua lähdin hiljakseltaan liikkeelle n. klo. 14-15. Toisen ajopäivän alussa tapasin huoltoasemalla Australialaisen kaverin nimeltään Ryan, jolla oli sama matka, joten päätettiin jatkaa yhdessä! Tie oli tylsä, suora ja tasainen, maisemissakaan ei ollut mitään erityisempää, ainakaan suomalaiselle. Komean kokoiset Haikarat siellä täällä piristivät sentään välillä, Suomessa en ole ikinä nähnyt! Kovaa vastatuulta helpotti vähän, että voitiin Ryanin kanssa vuorotellen peesata toisiamme, mutta silti eteneminen tuntui välillä työläältä, onneksi Ryankaan ei halunnut pitää hirveän kovaa vauhtia... Saavuimme Pärnuun kuitenkin jo seitsemän maissa. Päätettiin tulla Camping paikkaan nimeltään Konse, oikein kiva paikka joen rannassa! Lämmin suihkukin oli aivan upea ja todella luksusta muutenkin Camping-paikaksi, mm. WLAN yhteys! :)

Nyt siis pari päivää reissussa, alkaa pikkuhiljaa taas sopeutua tähän... Täältä Pärnusta jatkamme Ryanin kanssa kohti Rigaa, alkuperäisen suunnitelmani mukaan pitäisi olla siellä parissa päivässä, mikä varmaan onnistuukin, jos ongelmia ei ilmaannu ja saamme pidettyä kohtuullista vauhtia...

Ekaviesti

Tästä se lähtee?

Viimehetken valmisteluja... Matkani ensimmäinen etappi, lautta Tallinnaan lähtee Helsingistä tiistaiaamuna klo. 8.00. Matkaan täältä Vantaan korvesta on siis lähdettävä jo aamuvarhain, viimeistään 5.30, jolloin lähtöselvitykseen jäisi vähintään tunti aikaa ja pääsisin ehkä fillarillani laivaan ennen pahinta autosumaa. Onneksi on töihin tottunut heräilemään samoihin aikoihin, vaikka nyt takana oleva viikon loma onkin jo sotkenut unirytmin aika pahasti... Pakko siis vain laittaa miljoona kelloa soimaan ja toivoa parasta (jos nyt ylipäätään saa nukuttua)!! :P