Tein tämän blogin ensijaisesti ystäviä ja läheisiä - mutta miksei muitakin kiinnotuneita - varten, jotka haluavat lukea ajatuksista ja tunnelmista matkani varrelta! :) Päivittelen blogia satunnaisesti mahdollisuuksien mukaan ja sillä varauksella, että tekniikka toimii.

Tarkoituksenani on kiertää polkien läntinen Eurooppa Helsingistä Tallinnan ja muun Baltian kautta etelään suunnaten. Aikaa on käytettävissäni reilut pari kuukautta ja alustavan reittisuunnitelman mukaan kilometrejä koko matkalle tulisi noin 6000. Matkani olisi tarkoitus päättyä Tukholmaan, josta tulen niin ikään lautalla takaisin Helsinkiin.

Olen varautunut elämään suurimman osan ajasta teltassani ja muutoinkin selviämään matkan ajan mahdollisimman vähin menoin. Suurimmat ivestoinnit matkaani olen tehnyt etukäteen, mm. rakentamalla pyörän (n. 2000 euroa), jonka tosin olisi tarkoitus toimia kulkuvälineenäni vielä matkan jälkeenkin.

Yllä oleva kuva on edelliseltä reissultani, jonka tein syksyllä 2006. Silloin poljin pohjoisen Suomen, Ruotsin ja Norjan halki, aikaa meni vajaa kuukausi ja matkaa kertyi reilut 2000 kilometriä.

Nyt kun Euroopan pohjoinen ulottuvuus on siis koluttu, jatkan mantereen kartoittamista
siitä mihin silloin jäin.

Pohjoisen matkalleni en ollut läheskään yhtä hyvin valmistautunut tai varustautunut kuin nyt, mutta suuremmilta ongelmilta vältyin ja matka oli monella tavalla unohtumaton (vaikka lähes kaikki filmille ottamani valokuvat tuhoituivatkin).

On totta, että aika kultaa muistot ja rättiväsyneenä polkeminen ylös vuorta jäätävässä kaatosateessa telttapaikkaa etsien jää usein kauniimpien muistojen varjoon, mutta monet niistä ovatkin siinä määrin ainutlaatuisia ja kokonaisvaltaisia, että ne eivät pelkästään ole kauniita maisemia matkan varrelta, vaan osa minua loppuelämäni. Niiden siivittämänä lähden tällekin matkalleni.

Matkani polkien ei ole suoritus, vaan minulle luonteva tapa tutkia maailmaa ympärilläni ja myös viettää lomaani. Vaikka olenkin asettanut joitain tavoitteita etukäteen helpottamaan etenemistä ja suunnitellut matkani kulkua, annan itselleni täyden vapauden poiketa reilustikin reitiltäni tai ottaa vaikka kiskot alle, jos siltä tuntuu...

Reittisuunnitelmaani voi tutustua täällä!



perjantai 6. elokuuta 2010

Olen vielä hengissä, vaikka blogi ei olekaan päivittynyt sitten Lyonin, tässä siis tapahtumia siitä eteenpäin ja saattaakin olla, että tämä jää matkan viimeiseksi blogipäivitykseksi... Ilmaisen Flickr-tilini rajoitusten johdosta en viime kuun puolella enää pystynyt päivittämään kuvia ja nyt niitä on ehtinyt kertymään siinä määrin, että paino saisi miniläppärini solmuun, joten varmaankin lisään loput vasta kotoa käsin...

* * * * *

PARIISIIN!

Matkalla Lyonista Pariisiin ei oikeastaan ole paljonkaan mitään erityistä kerrottavaa... Vaihteleviä säitä, välillä todella kosteaa - aluksi sadekuurot tuntuivat lähinnä virkistävältä viime viikkojen kuumuuden jälkeen, mutta päiviä jatkuvan satelun ongelmana on se, etteivät varusteet pääse kunnolla kuivumaan missään vaiheessa. Etenin pikkuteitä, jotka kiemurtelivät läpi uinuvien pikkukylien. Liikenne oli välillä lähes olematonta ja jollakin tiellä saattoi ajaa puoli tuntia kohtaamatta yhtään autoa! Tiet mukailivat maastoa, joten ne olivat myös mäkisiä, mikä tietysti pidemmän päälle on jaloille paljon raskaampaa, kuin tasaisen vauhdin pitäminen. Täällä käytettiin myös monin paikoin erittäin karkeaa asfalttilaatua, mikä puolestaan tarkoitti käsien ja takamuksen kannalta kovempia oloja. Piti myös sopeutua siihen tosiasiaan, ettei tässä maassa olisi mahdollista syödä ravintoloissa mihin aikaan hyvänsä, vaan ne olivat auki ainoastaan iltapäivällä muutaman tunnin ja illalla vasta seitsemän jälkeen! Maaseuseudulla muutamissa ravintoloissa ei ilmeisesti koskaan oltu tavattua englantia puhuvaa asiakasta, sillä usein tämä johti vain kiusalliseen hämmennykseen. Kaikesta huolimatta eteneminen tuntui kaikenkaikkiaan mukavammalta, kuin vaikka Italiassa, ei varmaan vähiten lämpötilojen johdosta, mutta myös pikkuteiden käyttäminen tuntui helpommalta, sillä opasteet olivat asiallisia maaseudullakin ja pikkuteitä riitti joka suuntaan. Ehkä välillä oli myös ihan mukavaa, ettei kaiken aikaa tarvitse olla selittämässä jollekin matkastaan...

Tarkoitukseni oli alunperin olla viikonlopuksi Pariisissa. Torstaiyön vietin Sensin kaupungissa, (n.110km Pariisista suorinta tietä), josta harkitsin jopa hetken ottavani lähijunan huonon sään takia, mutta taivaan selkiintyessä päätin kuitenkin ajaa. Tietysti junalla olisi myös välttänyt suurkaupunkiin saapumisen ongelman, nyt olisi edessä taas moottoritie-pujottelu... Perjantaille sattui erittäin kovaa idän suuntaista tuulta, joten osan matkaa sain ajaa suoraan vastatuuleen, osan sivutuulessa. Pidempään jatkuva vastatuuli on tietenkin myös henkisesti kaikkein väsyttävintä, sillä se saattaa jatkua miten pitkään tahansa, ylämäen jälkeen tietää sentään alamäen koittavan! Noin 100 kilometrin jälkeen aloin olla jo varsin väsynyt ja hostellinkin löytäminen kovin myöhään saattaisi olla vaikeaa, joten tein päätöksen leiriytyä vielä yhdeksi yöksi ehkä 20km ennen Pariisia La Chapellessa (lähellä Euro Disney Landia).

Päätös osoittautui oikeaksi, sillä vielä leirintäalueelta matkaa piti taittaa useampi tunti Seineä seuraillen, joka ei varmasti ollut suorin reitti, mutta todennäköisesti helpoin. Siitä huolimatta olin muutamaan otteeseen hieman hukassa sijaintini suhteen, sillä etukäteen hankkimassani Pariisin kartasta ei ollut vielä tässä vaiheessa hyötyä ja turisti-infosta saamani pyöräilykartta oli tarkkuudeltaan surkea, mutta onneksi ystävälliset ranskalaiset saattoivat tulla tarjoamaan apua jopa kysymättä (ilmeisesti myös siis näytin tarvitsevani apua) ja lopulta löysin suoran väylän Pariisin ytimeen...

Kaupungissa pyöräily sinänsä tuntui melko helpolta heti alusta alkaen, pyöräkaistojakin melkein kuin Berliinissä! Suuntasin kohti halvinta hostellia listassani, jonka onnistuin kokoamaan campingin ilmaisen netin ansiosta. Se sijaitsi melko lähellä pohjoista rautatieasemaa, Boulevard de la Chapellella, joka vaikutti olevan jonkinlainen vedenjakaja paremman ja huonomman alueen välillä, sillä kaikki kadut ennen tätä olivat vielä varsin rauhallisia ja siistejä, mutta La Chapellen metroasemalta alkoi kaaos. Alueen katukuvassa näkyi lähinnä etnistä porukkaa, joka ikävä kyllä useimmissa suurissa kaupungeissa tarkoittaa yhtä kuin slummi. Hostelli oli kuitenkin ihan asillinen ja sijaintikin - etnisestä shokista toivuttuani - melko hyvä metroaseman sekä juna-aseman läheisyydessä, myös posti ja pesula löytyivät vierestä (kätettyäni pesulasta ostamaani aivan normaalin näköistä pesupulveria, kaikki vaatteeni saivat voimakkaan itämaisen aromin). Hostelli oli tietysti täynnä reilaavia teinejä joka puolelta maailmaa, minua ei kuitenkaan juuri huvittanut alkaa sosialisoimaan enempää kuin oli pakko, halusin nyt vain lähinnä levätä ja nauttia hetken paikallaan olosta! Huoneen ikkunasta pääsi hostellin katolle ja tovin oltuani siellä viettämässä laatuaikaa itsekseni, oli sillä välin lihava ja pelokas kiinalaispoika saapunut huoneeseen viikkaten siellä vaatteitaan siisteihin pinoihin... Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hyppäsin huoneeseen ikkunasta ilman paitaa! Pelokas ja lihava kiinalaispoika - joka sittemmin tosin osoittautuikin oikeasti hollantilaiseksi ja ihan mukavaksi - ei edes uskaltanut ottaa vastaan tarjoamaani keksiä!

Tein lyhyen pakollisen kaupunkikierroksen lauantaina sekä sunnuntaina, jätin pyörän hostellille ja ajelin sattumanvaraisesti metrolla ympäri kaupunkia, päätyen kuitenkin samoihin paikkoihin muidenkin turistien kanssa, tai sitten turisteja vain oli kaikkialla... Maanantaina jätin hostellin, mutta päätin poistua kaupungista Amiensin kautta junalla, jonka ansiosta saisin vielä yhden päivän lisää kaupungissa...

Kuitenkin edes päivän tuhlaaminen täällä (jossei halua hukuttaa aikaa johonkin Lovreen) tuntui aika vaikealta. Vaikka kaupunki onkin suuri - tai ehkä juuri siksi - siitä oli vaikea löytää oikein mitään erityisen kiinnostavaa puolta, johon tarttua... Jos Pariisi olisi musiikkia, se olisi jotain klassista, raskasta ja monotoonista vinkunaa, joka tasaisen varmasti etenee omassa tahdissaan täältä ikuisuuteen... Yksi rautainen torni ja tuhat loisteliasta kivipalatsia, miljoona toistensakaltaista katua, laidoilla vähän slummia - jossa voi varmaan kohdata mitä hyvänsä - mutta muualla kaupungissa yllätyksen ovat vähissä. Tämä pätee varsinkin kaupungin ulkomuotoon, sen rytmi on laiska ja aika seisahtunut. Pariisia sanotaan usein klassisen kauniiksi kaupungiksi, mutta ilman tippaakaan ironiaa, omasta mielestäni Helsingin puhtaan valkoinen tuomiokirkko, joka kohoaa pikkukaupungin ylle, on klassisessa kauneudessaan vakuuttavampi ilmestys, kuin yksikään Pariisissa näkemistäni toinen toistaan prameammista rakennelmista! Mahtipontinen veistostaide (varmaankin jostain Napoleonin ajoilta) teki sentään jonkinlaisen vaikutuksen... Pariisi voisi olla ihan mukava kaupunki asua, jos tuntisi sen pintaa syvemmältä, mutta turistin silmin en onnistu tavoittamaan kolmessa päivässä kaupungin sielusta edes pientä aavistusta.

PAKO PARIISISTA
Amiensin kaupungissa törmäsin kirkkoon, joka muistutti kovasti Pariisin Notre-Damesta, mutta omasta mielestäni oli jopa hienompi, varsinkin tässä ympäristössä! Siinä missä Notre-Damen kirkkoon olisi pitänyt jonottaa varmasti tunti kaupalla sisään päästääkseen (jota en edes harkinnut), tänne saattoi vain kävellä ja sisällä oli kourallinen turisteja, sekä muutama nunna myymässä matkamuistoja. Kirkon ristin muotoinen holvirakenne on ilmeisesti tyypillinen ajamn gootti-kirkoille, mutta itse en ollut aikaisemmin nähnyt luonnossa mitään näin vaikuttavaa goottirakennelmaa sisältäpäin! Paljon muuta mainittavaa kaupungista ei nopean läpi ajamisen aikana löytynyt, mutta leirintäalue oli erinomainen ja palvelu poikkeuksellisen kiitettävää! Tämä oli myös ensimmäinen leirintäalue ranskassa, jossa vessassa oli paperia ja pöntöissä reunat - ilmeisesti karskit ranskalaiset eivät moisia mukavuuksia kaipaa, mutta suomalainen silkkipeppuni kyllä osasi niitä arvostaa!

VIIMEINEN VIIPALE RANSKAA - LILLE
Matkalla Lilleen peltojen poikki kohtasin pienten hyönteisten vastarinnan, sillä jo viiden minuutin ajoamisen jälkeen täällä valkoinen paitani oli aivan pienten mustien toukkien peitossa ja tietenkin ne tulivat myös päin näköä tunkeutuen kaikkiin mahdollisiin reikiin! Monenlaisia ötököitä olin matkan aikana kohdannut, mutta nämä pikku paskiaiset olivat ehkä kaikista ärsyttävimpiä esiintyessään näin runsain määrin, oli vain pakko yrittää olla välittämättä niistä...

Lillestä olisikin ehkä enemmän kerrottavaa kuin viime viikkojen tapahtumista yhteensä, joten pyrin kertomaan oleellisimmat... Koko päivän olin tuntenut pientä klappia polkiessa ja ajattelin tarkistaa asian seuraavalla leiripaikalla. Kuitenkin jossain Lillen laitakaupungilla ketjuni räsähtivät poikki, mutta tietenkin mukanani oli varaketjut ja niiden vaihtamiseen meni ehkä 5 minuuttia, joten en vielä tässä vaiheessa ollut kovinkaan huolissani - onhan mahdollista, että ketjut katkeavat ilman erityisempää syytäkin 4000km:n ajon jälkeen... Tämän jälkeen ehdin ajaa ehkä kilometrin ydinkeskustaan, kun ketjut katkeavat uudelleen!! Tässä vaiheessa on tietysti jo selvää, että katkeamiselle on jokin muu syy kuin kuluminen... Tyhjennän lastini Lillen keskusaukiolle ja irrotan takapyörän tarkempia tutkimuksia varten, jota varten joudun myös poistamaan renkaasta ilmat. Huomaankin pian asiaankuulumattoman klapin rattaiden välillä ja kiristän pakan jotenkuten Lethermanilla (oikeasti tähän tarvittaisiin erikoistyökalu, jota minulla ei ole). Saan myös jo kertaalleen katkenneet ketjut askarreltua ajokuntoon, mutta rengasta en kuitenkaan onnistu täyttämään, sillä pumppuni - jota nyt ensimmäistä kertaa matkalla tarvitsin ja jonka kiireessä nappasin juuri lähtiessäni kotoa mukaan - ei sisältänytkään oikeanlaista päätä venttiililleni, aika kiusallista! Myöskään huoltoasemaa ei varmasti kaupungin keskustasta voisi löytää ja ilta alkaa hämärtää, joten valmistaudun jo etsimään sopivaa puistoa yöpymistä varten...

Talutellessani pyörää pitkin Lillen katuja päätän vielä kysellä muutamilta ihmisiltä mahdollista huoltoasemaa... Huomaan tyylikkään oloista nuorta porukkaa, jotka puhuvat englantia, joten kysyn heiltä parin tuloksettoman tiedustelun jälkeen. Huoltoasemaa he eivät tiedä, mutta yhdellä olisi kotonaan oikeanlainen pumppu, jonka luokse porukka on joka tapauksessa menossa, joten lähden heidän mukaansa! Kaikki porukasta osoittautuvat jonkinlaisiksi taiteilijoiksi - espanjalainen valokuvaaja, elokuvaohjaaja, DJ, tanssinopettaja ja NouNou - omalaatuinen intialaisen näköinen tyttö, joka asuu Lontoossa. Päädymme siis viettämään iltaa yhdessä, espanjalainen valokuvaaja ja Lyonilainen tanssin opettaja kokkaavat kaikille maukkaita kasvispitsoja ja muuta pientä, punaviiniä ei säästellä ja vielä hetki sitten painaneet pikku huolet haihtuvat savuna ilmaan, kirjaimellisesti! Tässä voi nähdä jotakin tarkoituksenomaista - monia matkaajia kokoontuneena DJ:n olohuoneeseen (jossa ei ole kattoa) erilaisten sattumusten seurauksena, oma päätymiseni tänne huoltoaseman sijaan lienee kuitenkin oudoimpia tarinoita... DJ:n kämppis sattuu olemaan tänään poissa, joten saan nukkua hänen huoneessaan suuressa pehmeässä sängyssä! Nukumme pitkälle iltapäivään ja saan käydä vielä suihkussakin, joten voin olla vain erittäin kiitollinen ja onnellinen, että kaikkien vaiheiden jälkeen kaikki kävi paremmin, kuin olisi voinut uskoakaan!

Nyt minun olisi vielä löydettävä pyöräliike, jotta voin ostaa uudet ketjut ja pumpun vastaavien tilanteiden varalle, sekä tarkistuttaa varmuuden vuoksi takapakkani... Vaikka Lille ei ole kovinkaan suuri kaupunki, pyöräliikettä saankin tovin etsiä, sillä turisti-infosta annettua paikkaa ei ilmeisesti ole olemassakaan. Joudun turvautumaan McDonaltsin ilmaiseen nettiin, kuten muutamia kertoja aiemminkin täällä ranskassa - Italiassa en ulkomaalaisena voinut niitä käyttää. Lopulta saatuani kaiken hoidettua (jouduin ostamaan varaosat suuresta urheiluliikkeestä, koska pieni liike oli Ranskalaiseen tapaan suljettuna ruoka-aikaan, he kuitenkin tsekkasivat takapakkani ilmaiseksi myöhemmin!), olikin jo sen verran myöhäistä, etten enää tämän päivän aikana pääsisi kovin kauaksi kaupungista, siis päätin suunnata kohti leirintäaluetta kaupungin ulkopuolella, jonne asti en eilen päässyt! Vietän vielä tovin Lillen keskuspuistossa, joka on varmaan suurempi kuin kaupungin koko muu keskusta. Istuskellessani kaikessa rauhassa puiston penkillä nauttimassa juotavaa, kuulen takanani olevassa mäessä kovan rysähdyksen - joku kaatuu pyörällä kovasta vauhdista! Riennän paikalle ja huomaan nuoren miehen olevan pahasti loukkaantunut, hän on yltäpäältä veressä ja varmaankin shokissa, eikä pysty puhumaan mitään, vaan tärisee ja ääntelee tuskaisesti! Paikalla on tässä vaiheessa lisäkseni vain hänen seurassaan ollut pikkupoika, mutta onneksi pian ilmaantuu myös vanhempi mies, sillä en tiedä olisiko täällä ambulanssinkaan tilaaminen onnistunut englanniksi, varsinkin kun en edes tiedä kovinkaan tarkkaan missä päin puistoa olen! Ambulanssin lähtiessä loukkaantunut näyttäisi pystyvän jo puhumaan onneksi jotain... Lillen jätän hieman sekavissa tunnelmissa, sillä tämä kaunis pikku kaupunki tarjosi minulle varsin monenlaisia tapahtumia!

Illalla saavun leirintäalueelle aivan Belgian rajalla, joka on todella viihtyisä, sitä pitää vanhempi pariskunta suurella maatilallaan. Ollessani kokkailemassa omaa kuivamuonaani, telttanaapurini tulevat tarjoamaan minulle kananpaloja ja viiniä, koska he eivät itse tarvitse kaikkea... He ovat Mea ja Anna, äiti ja tytär Hollannista, niin ikään pyöräretkellä. Nautin siis tällä kertaa hollantilaisesta ystävällisyydestä ja jutustelemme iltahämärään saakka. Aamulla saan nauttia myös todella ruhtinaallisesta aamupalasta heidän seurassaan, joka sisältää kaikkea, mitä vain voi toivoa! He kantavat mukanaan kirjojen ja kaikenlaisten pelien lisäksi myös runsasta määrää astioita ja muita ylellisuustavaroita, joten myöskään mukavuudesta ei tingitä! Ehdimme pitkäksi venyvän aamiaisen lomassa jutustella monenlaista ja ennen heidän lähtöään kohti Lilleä, pelaamme vielä tovin pingistä, sillä täällä on pöytä ja tietenkin Anna ja Mea ovat lastanneet mukaansa myös mailat, pallot ja verkon! Saan heiltä lisäksi muutamia tärkeitä vinkkejä Hollaantiin saapumistani varten!

Ranska tarjoaa minulle kuitenkin vielä viimeiset jännityksen hetkensä, sillä olin jättänyt läppärini campingin vessaan latautumaan siksi aikaa, kun olimme pelaamassa - Mean kysellä enkö pelkää jonkun varastavan koneeni, vastasin haluavani luottaa ihmisiin, olihan camping-paikoissa yleensä rehtiä porukkaa.. Joskus liiallinen sinisilmäisyys voi käydä kalliiksi - palatessani koneeni oli kadonnut! Onneksi muistin vessan seinässä nähneeni ilmoituksen kameravalvonnasta, joka ei ehkä ole kovin yleistä, mutta tällä kertaa siitä olisi minulle hyötyä! Marssin siis vastaanotolle ja selitin tilanteen. Tovin katseltuamme hyvälaatuisia valvontakameran nauhoituksia, näimme teini-ikäisen pojan ja tytön pyörivän vessassa erityisen pitkään ympärilleen kuikuillen ja kaikkien muiden ihmisten poisttuttua nappaavan koneen reppuunsa, mutta kameraa he eivät tainneet ottaa huomioon... Tilanne oli tietysti hieman kuisallinen paikan omistajille, sillä he joutuivat nyt ikävään välikäteen. Homma kuitenkin hoidettiin erittäin tyylikkäästi - herra campingin omistaja tunnisti teinit ja lähti samantien jututtamaan heidän vanhempiaan, hän ei myöskään päästänyt minua mukaansa enempien ongelmien välttämiseksi, mikä varmaankin oli viisasta... Kohta omistaja ja viiksekäs rosvon näköinen mies saapuvat koneeni kainalossaan. Rosvon näköinen mies ei edes pyytele anteeksi, vaan sitävastoin hän kehtaa vielä tässä vaiheessa inttää omistajapariskunnalle, etteivät hänen muksunsa tietenkään ole varkaita!! :O

Saan siis kaiken takaisin, myös koneessa kiinni olleen MP3-soittimen (jonka menettäminen olisi voinut matkan sujuvuuden kannalta olla suurempikin harmi kuin koneen), joten tämäkin episodi lopulta päättyi onnellisesti. Käyn vielä ennen lähtöäni erikseen kiittämässä omistajia heidän avustaan tapauksessa ja campingin sympaattinen huoltomies kertoo ranskalaisten olevan maailman epärehellisintä porukkaa, vaikka sitä voi olla päällepäin vaikea uskoa, ja pyytelee vielä anteeksi minulta maanmiestensä puolesta! Haluan kuitenkin edelleen itse ajatella kyseessä olleen ikävä poikkeus, joka olisi yhtä hyvin voinut sattua missä päin maailmaa tahansa, tilaisuus teki ehkä teineistä varkaita... Myöhemmin huomaan koneeni puhuvan ranskaa tapauksen jälkeen, joten he olivat näköjään yrittäneet saada sitä käyntiinkin (Linuxissa pääsee kielen muuttamaan ilman salasanaa).

Ranska oli kaiken kaikkiaan matkani tähän saakka mukavimpia sekä helpoimpia osuuksia, jossa minua hemmoteltiin yltäkylläisellä vieraanvaraisuudella useaankin otteeseen ja jossa myös itse hemmottelin itseäni syömällä ja lepäämällä hyvin Italian paikoin kovempien olojen jälkeen. Kaupunkien ulkopuolella ei pyöräkaistoja liiemmin ollut (aivan pohjoista lukuun ottamatta), mutta ajaminen pikkuteiden varsilla oli silti helppoa ja turvallista. Vapaaseen leiriytymiseen ei mahdollisuuksia juuri ollut, sillä täälläkin kaikki maa kaupunkien välissä on joko teollisuuden ja maatalouden käytössä, joten ranskalainen camping ilman pöntön reunoja tuli erittäin tutuksi!

BELGIASSA HAISEE PASKA
Seuraavaksi lähden matkaamaan kohti Bruggea Belgiassa. Jo Lillestä alkaneet pyöräkaistat jatkuvat Belgiassa vieläkin kattavammin, sillä jopa moottoritietä voi ajaa pyörällä! Ainakaan tässä osassa Belgiaa maisemat eivät päätä huimaa - enimmäkseen näen karua teollisuusaluetta ja valtavasti kaikenlaisia suuria auto- ja huonekaluliikkeitä viivasuoran tien varressa, välissä on uuden näköisiä ällöttävän pikkuporvallisia asuintaloja, joissa on tasaiseksi ajeltu nurmikko etupihalla, ilman ainuttakaan kasvia tai rikkaruohoa - Belgialainen unelma?! Lisäksi kaikkialla haisee voimakkaasti paska, vaikkei edes peltoa ole näkyvissä! Mielikuvat suklaamaasta eivät siis tässä vaiheessa kauheasti imartele, hyvistä pyöräteistä huolimatta! Ennen Bruggea piipahdan syömään johonkin hieman pienempään kaupunkiin matkan varrella, jossa on yksi pitkä ja eloisa ostoskatu, eikä varmaan juuri muuta, paitsi merkillisen runsaasti alastomia mallinukkeja liikkeiden ikkunoissa tai joillakin pelkkä yläosa - jokin paikallinen fetissi? Melkein välittömästi istuuduttuani ravintolan terassille, viereisessä pöydässä hieman vanhempien naisten seurassa istunut, erittäin tyylikkäästi pukeutunut ja sulavasanainen n.30 vuotias mies suuren kukkapuskan kanssa (hän on menossa äitinsä syntymäpäiville) alkaa kyselemään matkastani ja melkein samantien tarjoaa yöpaikkaa kotoaan Gentistä, joka on kuulemma kaunis kaupunki! Matkani ei kuitenkaan tällä kertaa suuntaudu Genttiin päin, joten joudun kieltäytymään houkuttelevasta tarjouksesta.

Saapuessani Bruggen laitamille havaitsen kutsuvan luontopaikan ja päätän käyttää tilaisuuden hyväkseni useamman viikon tauon jälkeen! Rauhallisen yön jälkeen Bruggen metsissä saavun aamulla kaupunkiin, joka on kuin pikku-Venetsia rikkaine turisteineen, myös hinnat vaikuttavat olevan lähes samalla tasolla, mutta tästä huolimatta päätän käyttää majoittumisesta säästämäni rahat 8 euroa maksavaan pannukakkuun, joka on kylläkin kaunis ja herkullinen!! Törmään myös Ceciliaan ja hänen ex-ammattilais-nyrkkeilijämieheensä, nykyiseen taidemaalariin riksallaan, he ovat olleet yli 50 vuotta naimisissa ja Cecilia tarvitsee pitsistä aurinkovarjoaan, ettei hänen "aivonsa palaisi", jutut ovat kylläkin sen verran levottomia, että taitaa olla jo myöhäistä... Cecilia jakaa lehtileikkeitä, jotka kertovat heidän elämästään. Vielä useiden kortteleiden päästä hänen vallaton naurunsa kuuluu selkeästi heidän jatkaessa matkaansa, kaikesta huolimatta piristää tavata myös hieman persoonallisempia ihmisiä tällaisessa kaupungissa!

HOLLANTI - PYÖRÄILIJÄN PARATIISI
Bruggesta eteenpäin ajelen joenvarressa kulkevaa pyöräreittiä kohti Hollantia, viimeistään tässä vaiheessa joudun luopumaan tavastani tervehtiä lähes kaikkia muita pyöräilijöitä matkani varrella (kaupunkien ulkopuolella), sillä nyt pyöräilijöitä on kaikkialla! Eteneminen sujuu päivän aikana kuin itsestään, sillä luonnonkauniissa maisemissa omassa rauhassaan on leppoisaa ajella, säänkin vielä ollessa mitä parhain - ihanteellinen 20-25 astetta ja lähes tuuletonta. Hollannin puolella hyvät pyörätiet tietenkin jatkuvat, eikä täällä enää tarvitse murehtia, pääseekö johonkin suuntaan pyörällä, sillä lähes kaikkialla voi ajaa, tästä maasta on siis helppo pitää heti alusta alkaen näin pyörämatkailijana! Viimeinkin kohtaan myös meren sitten Ravennan ja lautta vie Vlisningenin kaupunkiin, jossa on turistien täyttämä rantabulevardi sekä hulppea uimaranta, jossa käyn tietysti huuhtelemassa päivän pölyt pois meren aaltoihin! Ensimmäinen löytämäni alueen monista leirintäaluista on täynnä ja lisäksi hinta olisi ollut käsittämättömät 45 euroa (mikäli kuulin oikein), mutta mennessäni tarkastelemaan mäen päällä rannassa sijaitsevaa majakkaa, huomaan sen myös oivaksi yöpaikaksi, joten vietän seuraavan yöni merinäköaloin majakan juurella!! Tässä yöpaikassa on todellakin vaikeasti selitettävää tunnelmaa, jonka olisin toivonut voivani jakaa jonkun kanssa... Yöllä herään katselemaan jopa hieman aavemaista maisemaa, jossa laivojen valot seilaavat tummassa horisontissa, majakkani vilkkuessa niille, toisella puolellani alhaalla oleva kylä on hiljentynyt.

Majakalta heräilen kosteissa merkeissä, sillä eilisen sininen taivas on nyt pahaenteisen tumma ja kohta saankin aamupesun taivaantäydeltä. Matkanteko saaristossa on kuitenkin kevyttä ja kuten Mea 80% varmuudella lupailikin, saan myös kunnollista myötätuulta mereltä pohjoiseen päin, varmasti paras myötätuuli koko matkan aikana! Vastaantulijat pusertavat hampaat irvessä etanavauhtia ja itse liidän 30-40km/h lähes tekemättä mitään - tuulella todella on merkitystä! Hollantilaisen liikennesuunnittelun hienous tulee viimeistään täällä selväksi, sillä esimerkiksi saarien väliset sillat on jaettu tasan puoliksi kevyen liikenteen ja moottoriliikenteen kesken - vaikka vähempikin tila riittäisi, tässä haluan nähdä myös symbolista merkitystä kevyen liikenteen arvostuksesta tässä maassa!

BILEET!
Lauantaui-illan jo hämärtyessä hieman ennen Den Haagin kaupunkia jossakin pienemmässä paikassa on bileet ja porukka tanssii konemusiikin tahdissa kylää halkovan joen toisella puolella, minä jään ihmettelemään menoa tien reunaan toisella puolella. Kohta porukka huomaa minut ja alkaa viittomaan tulemaan mukaan, en tietenkään voi vastustaa kiusausta, vaikka tiedänkin, että olisi vielä löydettävä yöpaikka ennen pimeää... Päätän siis mennä vähäksi aikaa katsastamaan menoa, mutta kohta minulle isketään jo kaljaa kouraan ja kaikki haluavat tietenkin jälleen tietää matkastani! Saan kuulla kyseessä olevan after partyt koko viikonlopun kestäville perinteisille juhlille, johon kuuluu mm. koristeltujen ja äänentoistoin varustelujen veneiden selailaaminen pitkin jokea (ovatko Turkulaiset bilejärkkärit ehkä vierailleet täällä??)... Bileiden järjestäjät osoittautuvat kaikki suuriksi "skandinavia-faneiksi" ja yhden tytön sisko jopa soittaa jossakin suomalaisessa tunnetussa bändissä - jota en tietenkään tunne - jotakin tyyliin "deep inside" tms. (ja keikkailevat mm. Rasmuksen kanssa)... Aina kun ajattelen alkaa tekemään lähtöä, jostain ilmestyy uusi pullo olutta (sekosin laskuissa, mutta ainakin 6-7 pulloa) ja kohta olenkin jo hieman humalassa, sillä en ole juonut näin paljon kerralla alkoholia moneen kuukauteen!! Lopulta otan itseäni niskasta kiinni ja päätän lähteä etsimään campingia, joka kuulemma olisi aivan lähellä. En tiedä oliko juopuneisuudellani osuutta asiaan, mutta en onnistu kuitenkaan löytämään campingia kovasta yrityksestä huolimatta, sitävastoin löydän polun, joka johtaa - ainakin illan hämärässä suojaisalta vaikuttaneen - metsän siimekseen... Aamulla huomaan kuitenkin olevani oranssin telttani kanssa melkein keskellä jotakin ulkoilureittiä ja jotkut koiranulkoiluttajat, sekä aikaiset lenkkeilijät pysähtyvät kuikuilemaan pusikkoon, josta telttani loistaa - poistun erittäin nopeasti paikalta ja yritän olla jatkossa valitsematta telttapaikkaa humalassa sekä pimeässä, ainakin molemissa yhtäaikaa! Ehkä huvittavinta näin jälkikäteen ajatellen oli, että huomasin aamulla myös campingin metalliaidan olleen n. 20 metriä telttapaikastani, positiivista oli se, että sain kuitenkin nukkua yöni rauhassa ja säästin jälleen campingin hinnan!

I AM STERDAMN
Sunnuntain tavoitteena on viimeinkin Amsterdam, kilometrejä Den Haagista pitäisi olla korkeintaan 50, joten minulla on aikaa hieman katsella ympärilleni täälläkin... Den Haag on merikaupunki ja sen ympäristössä onkin lukuisia suuria uimarantoja, joilla voisi viettää ylellistä rantaelämää, jos olisi aikaa ja rahaa, täällä on kaikkea mitä rantalomalta voisi vain toivoa, paitsi etelän 40 asteen lämpötiloja - joista ainakaan itse en piittaisikaan! Surffailijat ja turistit täyttävät rannat aamusta alkaen, itse päätän kuitenkin tällä kertaa pidättäytyä rantaelämältä. Pyöräreitti pohjoiseen kulkee aluksi lähellä rantaa hiekkakumpujen keskellä, välillä harhaudun reitiltä uimarannalle ja joudun ajamaan takaisin päin, sillä karttani ei ole riittävän tarkka sisältääkseen kaikkea informaatiota, mihin jokapuolella sojotavat pyöräilyopasteet viittaavat... Amsterdamin opasteet alkavat kuitenkin jo n. 35km ennen kaupunkia, joka on aika hyvin pyöräilyopasteille, yleensä etäisyydet ovat luokkaa 2-10km. Jokea seuraillen saavun hyvissä ajoin n. klo 16-17 Amstelveen, Amsterdamin laitakaupungille, jossa on sijaitsee myös suuri puistoalue "Amsterdamn Bos" sekä lentokenttä. Puistossa saisi lisäksi leiriytyä vapaasti kylttien mukaan, mutta kolmen metsäyön jälkeen kaipaan ainakin suihkua ja lisäksi turvallista paikkaa tavaroilleni.

Päätän kokeilla muista suurkaupungeista poiketen tällä kertaa campingiä ja tutustua kaupunkiin pyöräillen, onhan se täällä tavallaan luonnollisin tapa liikkua! Camping-kyltit opastavatkin puistossa sijaitsevaan suureen paikkaan, joka on n. 7km keskustasta. Vastaanotossa mies ei todellakaan vaikuta asiakaspalveluhenkiseltä ja tuntuu kaiken aikaa, kun en olisi lainkaan tervetullut tänne, kaikki ohjeet hän antaa hätäisesti ja agressiiviseen sävyyn, en edes uskalla kysyä häneltä mitään, haluan vain nopeasti pois epämiellyttävästä tilanteesta toivoen muiden ihmisten täällä olevan mukavampia! Pian huomaan myös kuitissa olevan erikoisia summia ainakin 8 euron edestä ja päätän kysyä asiasta viimeistään lähtiessäni... Heti alusta alkaen paikka suorastaan huokuu "pahaa karmaa" ja kaikki on maksullista, jopa suihku! Vessat ovat törkeässä kunnossa ja tietenkään paperia ei ole, vaan sitäkin pitäisi maksaa! Tämä on myös ensimmäinen paikka, jossa kieltäydytään ottamasta laitteitani turvalliseen paikkaan latautumaan! Täällä on runsaasti nuorta porukkaa, varmaan kaikkialta maailmasta, mutta erityisesti kuulee puhuttavan saksaa ja ehkä jotakin portugalia... Positiivisena voi ehkä nähdä sen, että nättejä tyttöjä on runsaasti ja muutenkin suurin osa porukasta vaikuttaa asialliselta, mutta äänekkäimpien teinien yön läpi jatkuva mellastus antaa lopullisen leimansa koko paikalle - jos en olisi jo maksanut kahdesta yöstä, saattaisin tässä vaiheessa harkita paikan vaihtoa...

Maanantain käytän kaupunkiin tutustumiseen. Amterdamn vaikuttaa aluksi hieman hahmottomalta kaupungilta, sillä ei ole nopeasti katsottuna mitään erityisen tunnistettavaa piirrettä tai suurta monumenttia, ainoastaan runsaasta määrästä polkupyöriä ja ehkä kaupunkia halkovista kanaaleista (joita on tietysti muissakin kaupungeissa) voi huomata olevansa juuri täällä, sekä tietysti joka puolella leilailevasta kannabiksen tuoksusta! Kaupunki on myös kauttaaltaan todella siisti ja vaikuttaa kaikinpuolin turvalliselta ja selkeältä - toisin kuin ehkä kaupungin maine paheiden pesenä saattaisi antaa olettaa... Toki myös laadukkaan modernin arkkitehtuurin läsnäolo keskustassa on melko poikkeuksellista verrattuna moniin muihin kaupunkeihin esimerkiksi Ranskassa. Siinä missä monissa keski-Euroopan turistikaupungeissa tunsi olonsa paikkaan kuulumattomaksi, täällä nuoret turistit ovat enemmistöä ja polkupyörä yleisin liikenneväline, joten sovin erittäin hyvin sekaan! Päätän tällä kertaa käyttää aamupäivän kuvataiteesseen, sillä olen tähän asti sivuuttanut kaikki museot ja galleriat edellisissä suuremmissa kaupungeissa. Maksan huikeat 12 euroa päästäkseni kansallismuseoon, lähinnä Rembrandit kiinnostivat... Museo on kuitenkin tällä hetkellä remontin vuoksi todella pieni ja kierrän sen läpi ehkä puolessa tunnissa ilman suurempia taide-elämyksiä, kiinnostavimpana ehkä Miron ja Jan Steenin (1700-luvun realisti, Miron ihailema) ripustaminen rinnakkain yhdessä huoneeseessa. Seuraavaksi suuntaan valokuvakeskukseen, jossa onkin meneillään freakshow nimeltään Inez Van Lamsweerde/Vinoohd Matadin - käsittääkseni siis jonkinlaisen tranformaation kokenut taiteilija? Täältä saan rahoilleni huomattavasti enemmän vastinetta ja kierrän näyttelyn pariinkin kertaan. Loppupäivän vietän lähinnä vain kaupungissa ympäriinsä ajellen ja keskuspuistossa istuskellen, mm. tätä blogia kirjoitelle... Coffee-shoppiin ei oikeastaan enää tehnytkään mieli, ehkä sitten seuraavalla kerralla tässä kaupungissa...

Seuraavan yön saan taas kuunnella saksalaisten teinien mekastusta, jotka ovat parkkeeraanet urheilumersunsa viereiselle telttapaikalle. Vastaanotolla kysyn kuitin erikoisista summista ja saan kuulla siinä olevan ainakin 2 kahvia ja jotakin muuta epämääräistä... Vakuutan, etten ole saapuessani ostanut kahvia tai muutakaan, mutta tätä on kuulemma jälkeenpäin mahdotonta todistaa ja epäystävällisen herra campingin omistajan lävitse on helppo nähdä - hän muistaa minun tulleen kaksi päivää sitten, muttei kuitenkaan ole muistavinaan mistä hän minua laskutti ja toisaalta hänen olisi pitänyt myös sillä hetkellä huomata, ettei 11+11 ole 30 euroa, joten tulkitsen kyseessä olleen täysin tahallinen vedätys. Jos heillä olisi rehelliset aikeet, voisi myös olettaa viimeistään tässä vaiheessa löytyvän jonkinlaista yhteistyöhalua... Todennäköisesti he ovat tehneet tätä ennenkin - nuori asiakaskunta ei välttämättä osaa vaatia oikeuksiaan - enkä minäkään tässä vaiheessa jaksa alkaa räyhäämään asiasta, varsinkin kun heillä on pikkulapsi tiskin toisella puolella, harkitsen kuitenkin asiasta valittamista periaatteen vuoksi kotiuduttuani jollekin paikalliselle viranomaistaholle...

Amsterdamista olen lähdössä hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Itse kaupunki vaikutti paikalta, jossa voisin hyvin ajatella vaikka asuvani, mutta surkean leirintäalueen varjo painoi yhä tunnelmia alaspäin. Onneksi sentään turisti-infossa kohtasin parempaa asiakaspalvelua ja sain sieltä maan pohjoisen osan käsittävän pyöräilykartan, sekä lisäksi arvokkaita vinkkejä reittivalintojen suhteen. Lopullisesti poistun kaupungista vasta myöhään iltapäivällä, sillä seikkailin vielä tovin pohjoisemmissa osissa kaupunkia.

AMSTERDAMISTA PHJOISEEN
Rautatieaseman takaa lähtevä lautta vie toiselle puolelle jokea, josta alkavia maisemareittejä seurailleen matkani jatkuu taas leppoisissa tunnelmissa kohti pohjoista. Juuri tällaista pyörämatkailu voi olla parhaimmillaan - ei edes huomaa polkevansa, voi vain nauttia maisemista ja hengittää raikasta ilmaa keuhkoihinsa, tietenkin hyvää musiikkia kuunnellen! Ilmakin on taas selkeä, muttei liian kuuma.

Suurin osa reitistäni seurailee joen vartta, mutta välillä saan nauttia myös merellisistä maisemista sekä mereltä puhaltavasta myötätuulesta, joka siivittää menoani entisestään. Muihin pyöräilijöihinkin törmää vain harvakseltaan ja joskus havahdun kuin jonkinlaisesta puoliunesta saapuessani paikkoihin, joissa liikennettä on enemmän. Kaikesta helppoudesta huolimatta en etene päivän aikana kovinkaan pitkälle, sillä pidän myös pitkiä taukoja nautiskellen olostani juuri tässä ja nyt! En varmaan edes kykenisi täällä saamaan sellaista suoritusvaihdetta päälle, joka paikoin alkumatkasta, sekä myös Italian karummilla osuuksilla löytyi itsestään - olen tyytyväinen, että päätin tehdä matkani juuri tähän suuntaan jättäen helpommat osuudet loppuun...

Pyöräkarttaani merkityistä alueen lukuisista leirintäaluista yksi sattuu kohdalle juuri sopivaan aikaan ja huomaan heti tämän paikan olevan mahdollisimman täydellinen vastakohta edelliselle - pieni, rauhallinen, viihtyisä (jopa vessassa on kukkia), todella siisti ja halpa (6 euroa)!! Toinen paikkaa pitävästä vanhemmasta miespariskunnasta on pukeutunut nuorekkaasti, blondannut hiuksensa ja koristautunut kultaisin koruin, hän ottaa minut lämpimästi vastaan. Toinen on vanha merimies, joka kertoo käyneensä suomessa ainakin 20 kertaa ja esittelee suomenkielen taitoaan mm. laskemalla yhdestä kymmeneen sekä tiedustelee, saako Suomessa jo nykyään ostaa alkoholia, sillä hänen siellä viimeksi käydessä myytiin vain pimeää viinaa hämärillä kujilla... Tämän leirintäalueen suihkusta nautiskelen pitkään ja hartaasti, sillä se on todella erinomainen ja tietenkin maksuton! Suihkua tosin saattaisi olla luvassa myös ajopäivälle, sillä jälleen edellisen päivän selkeys on vaihtunut sateeksi, jonka hellittämistä odotellessa on aikaa taas kirjoitella blogia...

ITÄÄN
Vaikka paikka olikin niin mukava, että olisin mielellään viihtynyt pideemäänkin, on matkan jatkuttava ja pääsen viimein lähtemään joskus puoli neljän aikoihin sateen tauotessa ja matkaan pohjoista kohti pitkin rannassa kulkevaa reittiä. Den Oeverissa syön todella persoonallisesti sisustetussa merimieshenkisessä ravintolassa kalliin, mutta kaikinpuolin mainion aterian. Taivas on jälleen tummunut ja edessä olisi meren ylitys Frieslandiin käyttäen yli 60km pitkää lahden ylittävää tietä. Aikaa ennen pimeää ei kuitenkaan olisi enää montaa tuntia ja meritiellä tuskin olisi leiriytymismahdollisuuksia, mutta koska tuuli on ollut koko päivän idän suuntainen, arvelen saavani hyvää myötätuulta, joten päätän ottaa riskin ja lähteä ylitykseen. Saan todellakin tuulen jälleen avukseni ja mustien pilvien seuratessa aivan kannoillani, kiidän Frieslandin puolelle leveää pyörätietä ylhäisessä yksinäisyydessäni alle parissa tunnissa, vaikka pysähtelen välillä ottamaan kuviakin - varmaan jonkinlainen henkilökohtainen ennätykseni tämän matkan aikana! Vasta saapuessani Harlingenin kaupunkiin taivas lopullisesti repeää, mutta nyt sillä ei enää ole paljon väliä, sillä löydän onneksi myös campingin samantien ja leiriydyn tyytyväisenä päivän suoritukseen myöhäisestä lähdöstä huolimatta.

Seuraavan päivän tavoite on Groningen. Aamulla tunnen oloni ensimmäistä kertaa matkan aikana hieman heikoksi, ehkä lieviä ruokamyrkytyksen oireita, muttei varmaan mitään vakavaa. Kun saan syötyä ja pääsen liikkeelle olokin paranee ja sateinen aamu muuttuu aurinkoiseksi päiväksi. Saan jälleen lievää myötätuulta ja nautin ajamisesta sekä maisemista.

Tuntuu, että mitä pidemmälle matka etenee, sitä helpommaksi ajaminen tulee - en ole enää pitkää aikaan tuntenut minkäänlaista haastetta etenemisessä sinäänsä - johon tietysti osittain on vaikuttanut myös Hollannin mahtavat pyörätiet, maan tasaisuus sekä saamani tuuliapu... Joka tapauksessa, jos matkani jatkuisi vielä pitkään, suurimmat haasteet lienisivätkin henkisellä puolella, kuinka kauan psyyke kestäisi esimerkiksi jatkuvaa yksin olemisesta vai tottuisiko siihenkin lopulta?

Leuuwardenin kaupunki vaikuttaa kokoonsa nähden suhteellisen eläväiseltä paikalta. Yksi hauska yksityiskohta kaupungin vilskeestä jäi mieleen, jota muistellessa vieläkin naurattaa - tumma hoppari, jonka housut laahaavat ämaata laahustaa pää alhaalla ja lippis vinossa pitkin keskustoria... Hopparin laahustava liikkuminen näyttää jo sinäänsä hieman huvittavalta, mutta kun havaitsen hänen lisäksi ulkoiluttavan pientä valkoista kania, joka loikkii sinne tänne hihnan toisessa päässä pitkin toria, on näky absurdiudessaan sitä luokkaa sitä luokkaa, että voisi hyvin ajatella kyseessä olevan jonkinsortin performanssin, mutta tässä tapauksessa en kuitenkaan usko olleen... :D

Saavun illaksi Groningeniin, kuten olin suunnitellut ja yövyn kaupungin suuressa puistossa sijaitsevassa campingissa. Kaupunki ja puisto ovat ilta-auringossa erittäin kauniita. Campingissä tapaan vanhan miehen, joka on jalkapatikalla liikenteessä, menemme yhdessä kaljalle campingin baariin ja hänellä riittää kerrottavanaan jos jonkinlaista tarinaa, joten olen pelkkänä korvana...

Juuri nyt hyödynnän jälleen McDonaltsin ilmaista nettiä (pirtelön hinnalla), jotta saisin viimeinkin blogia päivitettyä... Sen jälkeen tutustun hieman kaupunkiin ja jatkan matkaani toivoen olevani viimeistään töideni jatkuessa hieman yli viikon päästä kotona! Tällä hetkellä on vielä epäselvää kulkeeko reittini Tanskansalmen ja ruotsin kautta (junan+laiva) vai Saksasta laivalla, päätökseen vaikuttaa tietenkin eniten hinta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti